perjantai 28. marraskuuta 2014

Marras

En kuollutkaan vaikka hetken siltä tuntuikin. Sain palautettua opinnäytetyöksi tekemäni lastenkirjan vapisevin käsin ja riekaleisin hermoin. Katselin eräänä aamuna sinisenä hämärtävää taivasta ja tajusin pitäväni alkutalven ankeasta painosta jäsenissäni. Ulkona on hyinen sää, joka tiivistää aika ajoin nenäkoruuni hytiseviä vesipisaroita. Kaupungilla tuulipuvut kahisevat ja kauppakeskusten lattiat rapautuvat ihmisten vaeltaessa hypistelemään joulukoristeita. Rakennusten ulkopinnat rapistuvat hiljalleen ja kiireinen villatakkinainen unohtaa täyden kahvimukinsa penkille juostakseen bussin kiinni. Minä löysin maailman ihanimmat korvaläpät (jotka toimivat myös kuulokkeina!) ja kävin pitkästä aikaa kampaajalla.

Vietän tänä vuonna ensimmäisen jouluni poissa lapsuudenkodista. Ajatus on toisaalta hieman kaihoisa, toisaalta kutkuttava. Meillä on aina ollut hyvinkin rutinoitunut, perinteinen joulu aina kuusenkoristeluista joulusaunaan ja lyhyeen rukoushetkeen jouluaterian äärellä. Nyt kun olisi tilaisuus keksiä aivan omat joulurutiinit, pursuilenkin niitä kaikkein perinteisimpiä ajatuksia: haluan paljon joulupalloja, kuunnella sen joka vuosi tylsistyttävän joulurauhan julistuksen ja leipoa joulutorttuja. Haluan piparintuoksuisia rasvoja, kynttilöitä ja omat kinkkusiivut molemmille kissoille. En ole koskaan ollut mikään megalomaaninen joulufani, mutta tuntuu miellyttävältä löytää tekemistä muuten niin harmaan oloiseen arkeen, vaikka sitten sitä lahjapakettien äheltämistä ja ruokalistan suunnittelua.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kiltti tyttö

''Niin, se on sellainen kiltin tytön hinta'', lääkäri totesi ja maisteli hetken äskettäisiä sanojaan. Vapisin vaiti tuolissani ja päässä humisi. Pimeys nakersi tuttuun tapaansa näkökentän reunoja ja ei aikaakaan kun huomasin jo haukottelevani vähän väliä. Se on aina ollut minulle äärimmäisen tukalan jännityksen merkki, haukottelu. Sairaalan tuoksu oli tehdä minut hulluksi. Kävin juttelemassa ujoudesta ja ahdistuksesta jo monia vuosia sitten, mutta se yksi ja ainoa lausahdus on jäänyt pysyvästi mieleeni kummittelemaan. Kiltin tytön hinta. Kiltit tytöt pelkäävät.

En ole aina ollut näin ujo ja helposti alistuva ihminen, mutten kyllä millään muistakaan mistä kaikki alkoi. Ehkä se sikisi jostain yläasteen ilkeiden esiteinien tirskunnasta, heikosta itsetunnosta ja niistä kaikista vaivaannuttavista esitelmistä pitkästyneen vihamielisen luokan edessä. Jossain vaiheessa vain tajusin että jopa kavereille puhelimeen vastaaminen teki tiukkaa koska ujostutti niin paljon, eivätkä paperit pysyneet vapisevissa käsissä esitelmien aikana. Monet täysin normaalit asiat mutkistuivat yllättäen: kassalle jonottaminen, bussilla kulkeminen ja koulussa käyminen. Pian en enää uskaltanut kertoa edes omia mielipiteitäni siinä pelossa, että joku saattaisi loukkaantua niistä.

Olin 19 kun minulle ensimmäistä kertaa määrättiin propralia ahdistusoireisiin ja samalla tulin päättäneeksi ettei minun tarvinnut kärsiä ollakseni kiltti. Riitelin ensimmäistä kertaa erään kaverini kanssa joka oli puhunut minusta pahaa selän takana, enkä vieläkään unohda miten vapauttavaa oli kerrankin väistyä ovimaton roolista ja seistä omien sanojensa takana. Ystävyys katkesi, mutta sain tilalle jotakin paljon parempaa – ripauksen itsekunnioitusta. En ollut koskaan ennen riidellyt (lähinnä vain seissyt tuppisuuna antaen nöyrästi muiden hoitaa huutamisen) ja moinen tunteenpurkaus pisti kropan sekaisin moneksi päiväksi.

Saan yhä kuulla kilttiä tyttöä viikoittain. Olen kiltti tyttö kun en suutu rumasti sanomisesta tai hentoa häiritä kiireisen näköistä opettajaa kysymyksilläni. Olen kiltti tyttö kun en pysty kulkemaan yhdenkään kadulla pysäyttävän feissarin ohitse tai voi olla kuuntelematta epäilyttävien kerjäläisten nyyhkytarinoita leukemiaan kuolevista lapsistaan. Muutama on jopa maininnut olevansa minulle hieman kateellinen kiltteydestäni, mutta minua ei oikeastaan jaksa naurattaa – maksanhan päivittäin kiltin tytön hintaa sekä kropastani että järjestäni. Jokaisesta hermostuneisuuksissa rikki väännellystä sormesta ja kaikista niistä ihmissuhteista, jotka eivät koskaan alkaneetkaan.

Terveen itsekkyyden opiskelu on tuntunut kovalta työltä ja näyttää varmasti monen mielestä melko yhdentekevältä, mutta minä kyllä tunnen eron. Tunnen sen kävellessäni kauppaan, pystyessäni hymyilemään kassalle ja vaihtamaan muutaman tyhjänpäiväisen sanan tuntemattoman kanssa. Kesti 21 vuotta opetella sanomaan ei ja vielä vaikeampaa oli opetella jättämään anteeksipyyntö sen jäljestä pois. Voin olla kiltti tyttö, mutta ovimatto minun ei tarvitse olla.

Leila Arab - Underwaters

lauantai 1. marraskuuta 2014

Ahneuspäiväkirjat




Myhäilin hiljaa tyytyväisyyttäni huomattuani uusien housujeni lähteneen matkaan. Tilasin empiltä aiemmin toiset housut, jotka osoittautuivat s-merkinnästä huolimatta liian suuriksi. Ehkä väljä mitoitus oli onni onnettomuudessa, muuten en olisi eksynyt bittiavaruuteen ja bongannut yllä olevan kollaasin mahtipökiä! Nyt vain sormet ja varpaat ristissä rukoilemaan että mittasin mahtiahterini oikein ja kaksi senttiä liian iso lantionympärys ei haittaa. Muista kollaasin herkuista tyydyn toistaiseksi vain haaveilemaan, etenkin vihreä hiusväri on alkanut houkuttamaan yhä enemmän ja enemmän, vaikka juuri äsken värjäsin hiukset tummanruskeiksi. (Ja toisaalta myös siksi, että tummanruskea väri tuntuu kirveltävän paljon enemmän kuin värinpoisto, turha edes mainitakaan kuinka rankasti värjäyksen jälkeen on karissut hiuksia.) Ehdin jo luvata itselleni kampaamokäynnin kunhan opinnäytetyö alkaa olla hyvällä mallilla, joten värinvaihdos alkaa olla melko varmaa.

Tulin tuossa kuolauslistaani selaillessa tajunneeksi että Kill Star tuntuu mystisesti kopioivan jo vuosikausia ostoaan odottaneita halpiskoruja. Meinasin ensin ostaa kyseiseltä merkiltä mystiset symbolilökärit, kun muistin että 70 euroa halvemmalla on ebayssa ollut jo ties kuinka kauan vastaava kiinalainen versio. Tänään sitten pällähti näytölle tuo korpinjalkakoru, joka roikkuu jo mustana (ja huomattavasti halvempana) versiona omassa koruhyllyssä JC:n leima pallossaan. Melko kummaahan se on, mutta siitäkin huolimatta olisin valmis toivomaan pukilta tuota kristallipalloversiota. Odottelen Crazy Factorylle uusia septum clickereitä kuin kuuta nousevaa kun nuo nykyiset ovat renkaan halkaisijaltaan jotenkin mahdottoman ison kokoisia. Ah jos ma lotossa voittaisin!

KONGOS- Come With Me Now