tiistai 11. marraskuuta 2014

Kiltti tyttö

''Niin, se on sellainen kiltin tytön hinta'', lääkäri totesi ja maisteli hetken äskettäisiä sanojaan. Vapisin vaiti tuolissani ja päässä humisi. Pimeys nakersi tuttuun tapaansa näkökentän reunoja ja ei aikaakaan kun huomasin jo haukottelevani vähän väliä. Se on aina ollut minulle äärimmäisen tukalan jännityksen merkki, haukottelu. Sairaalan tuoksu oli tehdä minut hulluksi. Kävin juttelemassa ujoudesta ja ahdistuksesta jo monia vuosia sitten, mutta se yksi ja ainoa lausahdus on jäänyt pysyvästi mieleeni kummittelemaan. Kiltin tytön hinta. Kiltit tytöt pelkäävät.

En ole aina ollut näin ujo ja helposti alistuva ihminen, mutten kyllä millään muistakaan mistä kaikki alkoi. Ehkä se sikisi jostain yläasteen ilkeiden esiteinien tirskunnasta, heikosta itsetunnosta ja niistä kaikista vaivaannuttavista esitelmistä pitkästyneen vihamielisen luokan edessä. Jossain vaiheessa vain tajusin että jopa kavereille puhelimeen vastaaminen teki tiukkaa koska ujostutti niin paljon, eivätkä paperit pysyneet vapisevissa käsissä esitelmien aikana. Monet täysin normaalit asiat mutkistuivat yllättäen: kassalle jonottaminen, bussilla kulkeminen ja koulussa käyminen. Pian en enää uskaltanut kertoa edes omia mielipiteitäni siinä pelossa, että joku saattaisi loukkaantua niistä.

Olin 19 kun minulle ensimmäistä kertaa määrättiin propralia ahdistusoireisiin ja samalla tulin päättäneeksi ettei minun tarvinnut kärsiä ollakseni kiltti. Riitelin ensimmäistä kertaa erään kaverini kanssa joka oli puhunut minusta pahaa selän takana, enkä vieläkään unohda miten vapauttavaa oli kerrankin väistyä ovimaton roolista ja seistä omien sanojensa takana. Ystävyys katkesi, mutta sain tilalle jotakin paljon parempaa – ripauksen itsekunnioitusta. En ollut koskaan ennen riidellyt (lähinnä vain seissyt tuppisuuna antaen nöyrästi muiden hoitaa huutamisen) ja moinen tunteenpurkaus pisti kropan sekaisin moneksi päiväksi.

Saan yhä kuulla kilttiä tyttöä viikoittain. Olen kiltti tyttö kun en suutu rumasti sanomisesta tai hentoa häiritä kiireisen näköistä opettajaa kysymyksilläni. Olen kiltti tyttö kun en pysty kulkemaan yhdenkään kadulla pysäyttävän feissarin ohitse tai voi olla kuuntelematta epäilyttävien kerjäläisten nyyhkytarinoita leukemiaan kuolevista lapsistaan. Muutama on jopa maininnut olevansa minulle hieman kateellinen kiltteydestäni, mutta minua ei oikeastaan jaksa naurattaa – maksanhan päivittäin kiltin tytön hintaa sekä kropastani että järjestäni. Jokaisesta hermostuneisuuksissa rikki väännellystä sormesta ja kaikista niistä ihmissuhteista, jotka eivät koskaan alkaneetkaan.

Terveen itsekkyyden opiskelu on tuntunut kovalta työltä ja näyttää varmasti monen mielestä melko yhdentekevältä, mutta minä kyllä tunnen eron. Tunnen sen kävellessäni kauppaan, pystyessäni hymyilemään kassalle ja vaihtamaan muutaman tyhjänpäiväisen sanan tuntemattoman kanssa. Kesti 21 vuotta opetella sanomaan ei ja vielä vaikeampaa oli opetella jättämään anteeksipyyntö sen jäljestä pois. Voin olla kiltti tyttö, mutta ovimatto minun ei tarvitse olla.

Leila Arab - Underwaters

9 kommenttia:

  1. Minäkin olen ollut joskus "liian kiltti tyttö". Sitten kävi juuri noin miten kerroit, uskalsin sanoa vastaan ja se tuntuikin niin vapauttavalta!

    Nykyään sanon vastaan asioihin, joista en pidä ja jos suutun "vitseistä" niin minua pidetään herkkänahkaisena. Jumankekka, kai mä nyt saan sanoa jos jokin minuun kohdistuva juttu ei tunnu hyvältä. En mä anna muiden hyppiä silmille. Tai no, joskus vähän liiaksikin ja sitten rupeaa taas nyppimään kiltin tytön rooli.

    En tiedä oliko kommentissani mitään järkeä, mutta tulipahan sanottua. :D
    Ps. Syön myös propralia, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Propralisisko ;_; ♥

      Toi ''oot vaan herkkänahkainen'' homma kuulostaa kyllä tutulta, kiva kun kerran pienen elämänsä aikana näyttää missä omat rajat kulkee niin heti ollaan vähättelemässä. Luulen vähän että osa omista tutuista aina suivaantuu juuri sen takia että kun ennen ei oo ollu minkäänlaisia rajoja siitä mitä musta saa sanoa ja sitten yhtäkkiä niitä onkin. Aika rasittavaa, mutta kai ne muutkin hiljalleen omaan kasvamiseen sopeutuu!

      Poista
  2. Täällä kans propralia kulunut monen vuoden ajan, mutta tämän vuoden puolella olen vähentänyt käyttöä huomattavasti ja harkitsenkin nykyään erittäin tarkkaan ennen kuin otan tabletin. Tärkeämmäksi tullut itseni hyväksyminen ja terve siedätyshoito. :)

    Hyvä teksti ja kovin on samaistuttava aihe.

    Rohkeutta sinne ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla propral auttoi katkaisemaan omituisen kierteen jännittämisessä : D Suurin osa pelottavista tilanteista kun oli pelottavia koska pelkäsin pelkäämistä. Kun kauppareissuihin ei enää automaattisesti liittynyt sydämen hakkaamista ja vapinaa, lakkasin jännittämästä ja saatoin hiljalleen jättää napit pois. Nykyään tulee napattua vain todella haastavissa tilanteissa kuten esitelmiä pitäessä (niissä olen yhä yksi susi itselleni)

      Poista
  3. Tutun kuuloista tekstiä. Ja täällä kanssa yksi propral-pää ;)

    Opiskelu kannattaa. Itse en vieläkään suostu pitämään esitelmiä, vaan lintsaan niistä hylsyjen uhallakin ja se rajoittaa huomattavasti opiskelumahdollisuuksiani, mutta muut osa-alueet alkavat olla jo jotenkin hanskassa. Osaan sanoa ei ja puolustaa itseäni tarvittaessa, se riittää. Tähän päästäkseen piti tosin käydä myös ääripäät läpi uhmaikäisen lapsen tavoin, kunnes kultainen keskitie löytyi.
    Pahinta olikin se muiden huvitus ja vähättely, kun opettelee sanomaan vastaan. Siitä on vaikea olla välittämättä. Aikaa se vaatii ja projekti lienee elämänmittainen ainakin itselläni, mutta se kannattaa.

    Kiltteydessä on myös hyviä puolia, onneksi ^^ Kiltteyttä ei suinkaan tarvitse hävetä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin on esitelmien pitäminen ihan mahdoton ongelma vaikka muuten alkaa olla jännitys hanskassa D: Oon yrittäny jättää lintsaamisen pois mutta silloin tällöin on kyllä pakko jättäytyä sivulle kun ei meinaa jaloillaan pysyä.

      Ps. Kiltit tytöt 4ever! ♥ Vielä kun olisi kiltin lisäksi rohkeakin :3

      Poista