keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nyt


Vuosi vaihtuu minuutin kuluttua ja minä ikävöin vanhaa kylpyammettani. Kaipaan pienen lämpimän huoneen hämärää, pöntön kannella lepattavaa kynttilää ja kylpyradiosta räsähtelevää jazzia. Muistan Manaksen kiivenneen muutaman kerran ammeen reunalle lepäämään, sen pienet valkoiset tassut roikkuivat niin lähellä kylpyvaahtoa, että saatoin melkein kuvitella kissan laskeutuvan tyytyväisenä kehräten veteen.

torstai 25. joulukuuta 2014

Ähkynjälkeinen elämä


Taisin sittenkin olla kiltti, pukki toi mulle uudet maiharit ja kissapaitoja! Lisäksi matkaan tarttui leffalippuja ja mikrossa lämmitettävät tossut (ei enää ikinä kylmin varpain nukkumaan, piste.) Me vietettiin tänä vuonna hieman erilainen joulu kuin yleensä, tajusin vasta tänään etten tullut polttaneeksi ainuttakaan kynttilää tai kuunnelleeksi laisinkaan joululauluja, vaikka molempien asioiden puolesta olen koko joulukuun kovasti uhonnut. Ilta kului levollisissa merkeissä. Katsottuamme perinteisesti astetta verisemmän pukkileffan, seurailin raukeassa ruokakoomassa poikien pelaamista ja kuuntelin nousevia naurunremakoita aina kun virtuaaliauto törmäsi autoon / puuhun / poliisiin / lenkkeilijään / naapurin Ritvaan / tolppaan. The Sims 3 toimii taas ja minä olen silmät sikkuralla lataillut hahmoille uusia hienouksia aina tolppaniittikengistä hiuspantoihin. Vihreät hiukset ovat yhä kaukainen haave, kyllä ne karvat ainakin yhden yön tummanvihreinä pysyivät, mutta jo seuraava suihku täräytti latvat taas sähkönsinisiksi. Taidan vain alistua hetkeksi kohtalooni (ainakin siksi aikaa kunnes saan ostettua syväputsarin) ja ottaa vielä toisen kolmannen omenakanelitortun. Hyvää ähkyjuhlaa kaikille, muistakaa kaivaa renniet esille ennen kuin on liian myöhäistä!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Laiskat graafikot

Sinisen värin ikuinen kirous pääsi jälleen valloilleen. Huomasin oikeastaan vasta luokassa, että peilissä ja valokuvissa hiukseni sädehtivätkin kirkkaan turkooseina, eivätkä suinkaan vihreinä niin kuin piti! Alkaa koko sininen hiusväri kohta tulvimaan korvista ulos, karvat vaihtoivat randomisti väriään myös violetteina, mutta jotenkin en osannut aavistaa saman ongelman jatkuvan vihreätäkin yrittäessä. Marssin huomenna Halfblockille hamstraamaan kerralla niin jytäkkää myrkynvihreää että linnutkin tippuvat puista, perkele.

Muuten viikko on lähtenyt melko kepeissä merkeissä käyntiin. Opettajat eivät jaksa pitää uupuneille opinnäytetyöjaksolaisille mitään erityisen haastavaa, joten saamme valokuvailla ja löysäillä vierailijoiden kertoillessa alan tulevaisuudesta. En juurikaan jaksa keskittyä vaikka pitäisi, on jotenkin outoa ajatella että pian minullakin on ihan oikea ammatti. Kuva-artesaani. En liiemmin tunne itseäni mitenkään erityisen taitavaksi, mutta harva vastavalmistunut kai niin kokeekaan. Jos jotakin tästä koulusta on jäänyt käteen, niin ainakin osaan tuijottaa mainoksia kieroon ja nussia pilkkua. Välillä harmittaa että ensimmäisen vuoden tekeleet jäivät jonnekkin unholaan koulun muuttaessa keskustaan, mutta toisaalta sutturaiset paperipiirrustukset lämmittävät enemmän kuin kolkot tiedostot koneen kätköissä. Pitäisi taas piirtää, ehkä jonakin päivänä oppisin sivuporfiilinaisista ja ylikorostetuista kaulajänteistä eroon.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Salaiset ylistyslaulut


Luulisi että kuuden aikaan herätessä ehtisi ensimmäisenä hyppimään yöpakkasten jäädyttämät lätäköt rikki. Tuijottelin karvaan pettymyksen vallassa säpäleisiä jääpaloja kiiruhtaessani koululle. Luokan lämpö nipisteli ohuiden sukkahousujen verhoamia reisiäni ja hetken ajan tunsin tulleeni vanhaksi. (Ei vain asuntola-ajoilla palellut 20 asteen pakkasillakaan revityissä sukkiksissa!) Hyydyin hetkeksi tietokoneelle selaillessani valokuvauskurssin antimia. Vihasin kasvojani jokaisessa kuvassa. Ei auttanut Photoshop tai hienot filtterit, uusi profiilikuva naamakirjaa varten jäi haaveeksi haudatessani pärstäkuvat roskakorin uumeniin. Samalla tajusin jotakin omituista: on kulunut melkein vuosi siitä kun aloin yhtäkkisesti inhoamaan naamaani. Olen vältellyt helmikuusta asti oman pärstäni jakamista blogiin kun ''oon niin ruma tässä kuvassa, ehkä saan huomenna otettua paremman.''

Tiedän että vika on ennemminkin korvieni välissä kuin peilikuvassa, mutta jotenkin se aina vain pääsee unohtumaan. Etenkin opinnäytetyökurssin aikana tuppauduin hukkumaan omiin itseinhoaviin aatoksiini ja mieluummin alistuin jäämään kotiin kuin vilauttamaan auringonvaloa verestäville silmilleni. Taitaa kaiketi olla aika puistella pölyt tämän muumion päältä ja vain tylysti tulittaa omia kasvoja ihan vain siedätyshoidon merkeissä. Kas tässä olen minä: pakkassäillä puolipukeissa, juuri kaupasta tulleena. Keittiö on melkein yhtä likainen kuin peili, josta itseäni katselen. Melkein hävettää miten järjestelmäkameralla voi saada näinkin kehnoja otoksia, mutta jotenkin minusta on helpompi sietää itseäni hieman suttuisemman linssin läpi. Pidän hiuksistani, pidän vaatteistani ja uudesta nenärenkaastani. Pidän nukkaisista sukistani ja siitä äänestä, joka lähtee kun kissa nuolee salaa ostoskasseja. Pidän itsestäni - aivoni eivät vain vielä ole tottuneet ajatukseen.