keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Laiskat graafikot

Sinisen värin ikuinen kirous pääsi jälleen valloilleen. Huomasin oikeastaan vasta luokassa, että peilissä ja valokuvissa hiukseni sädehtivätkin kirkkaan turkooseina, eivätkä suinkaan vihreinä niin kuin piti! Alkaa koko sininen hiusväri kohta tulvimaan korvista ulos, karvat vaihtoivat randomisti väriään myös violetteina, mutta jotenkin en osannut aavistaa saman ongelman jatkuvan vihreätäkin yrittäessä. Marssin huomenna Halfblockille hamstraamaan kerralla niin jytäkkää myrkynvihreää että linnutkin tippuvat puista, perkele.

Muuten viikko on lähtenyt melko kepeissä merkeissä käyntiin. Opettajat eivät jaksa pitää uupuneille opinnäytetyöjaksolaisille mitään erityisen haastavaa, joten saamme valokuvailla ja löysäillä vierailijoiden kertoillessa alan tulevaisuudesta. En juurikaan jaksa keskittyä vaikka pitäisi, on jotenkin outoa ajatella että pian minullakin on ihan oikea ammatti. Kuva-artesaani. En liiemmin tunne itseäni mitenkään erityisen taitavaksi, mutta harva vastavalmistunut kai niin kokeekaan. Jos jotakin tästä koulusta on jäänyt käteen, niin ainakin osaan tuijottaa mainoksia kieroon ja nussia pilkkua. Välillä harmittaa että ensimmäisen vuoden tekeleet jäivät jonnekkin unholaan koulun muuttaessa keskustaan, mutta toisaalta sutturaiset paperipiirrustukset lämmittävät enemmän kuin kolkot tiedostot koneen kätköissä. Pitäisi taas piirtää, ehkä jonakin päivänä oppisin sivuporfiilinaisista ja ylikorostetuista kaulajänteistä eroon.

3 kommenttia:

  1. Musta tuo sininen on tosi ihana väri! Mistähän johtuu että niistä sitten aina tulee siniset? :0 No ainakin se oli isänmaallista näin itsenäisyyspäivän aikoihin. :)

    VastaaPoista
  2. U look perfect! Amazing artworks <3

    VastaaPoista