keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Paperiviiltoja ja työttömyyspelkoja

Sain matkamuistoksi koulusta karheat huulet ja paperiviiltoja sormenpäihin. Enää 15 päivää ja mikään arkinen velvollisuus ei pakota minua nousemaan ylös sängystä. Ajatus työttömyydestä hieman pelottaa, hieman innostuttaa. Ihmiset sanovat ettei työttömyysrahoilla elä, mutta minun silmiini syttyy heti ahnas kiilto, kun ajattelen miten paljon se on verrattuna opintotukeeni. Olen suunnitellut toimeliaana miten aikani käyttäisin: kuinka opettelisin laittamaan ruokaa, pitäisin kodin puhtaana avomiestä varten ja aloittaisin vihdoin ja viimein sen kissojen raakaruokinnan. Olisin se hemmetin kodinhengetär essuineen, ehtisin kaikkialle ja tekisin kaiken, mitä olen ajanpuutteeseen vedoten lykännyt. Piirtäisin, treenaisin, sosialisoituisin. Meikkaisin, opettelisin lakkaamaan kynnet ja kirjoittaisin kirjan. Ja silti salaa minä pelkään vain muuttuvani passivoituneeksi yöpukukansalaiseksi vailla rutiineja ja syytä elää.

8 kommenttia:

  1. Tiivistit aika hyvin mun fiilikset. Kauhulla ja innolla odotan maaliskuuta, kun todennäköinen työttömyys odottaa. Eniten varmaan odotan aikaa ja sitä rahaa, joka on huimasti enemmän kuin opintotuki! Toivottavasti ei tarvitse kauaa olla työttömänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon samaa! Oon huono viettämään pitkiä lomiakaan mökkihöperöitymättä, joten pitkä työttömyys kuulostaa melkein kuolemalta : D

      Poista
  2. Mullakin on ajatukset samoilla linjoilla! Voi miten rikas olisikaan niillä työttömyystuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on suurinpiirtein sellainen olo ett kylpisin rahassa kun tuet saapuu : D (Harmi vain että rassut varmasti menee ihan yhtä tiukille kuin ennenkin, ainoa ero on se, ettei tarvitse tyhjentää säästötiliä vuokranmaksuun)

      Poista
  3. Surullisia ja pelottavia ajatuksia joillakin teillä. Teidän kaltaiset nuoret ajattelevat että teillä on OIKEUS saada ilmaiseksi rahaa, ettekä ole velvoitettuja sellaiseen asenteeseen ja kiitollisuuten mitä se oikeasti tekee? Korjatkaa ajatusvirheenne niin maailma ja te itse pelastutte. Miettikää, pohtikaa ja filosofoikaa sellaista että onko millään tavalla mahdollista että teillä on alkava asennevamma joka jarruttaa henkistä kehittymistänne ja pärjäämistänne, toivottavasti pitkässä elämässänne. Tuo asenne voi olla este ja jarru. Oletteko te niitä tulevia kulmakapakoiden, räkälöiden, nurkkabaarien ja karaokebaarien mölyäviä asiakkaita jotka syyttävät yhteiskuntaa ja rikkaita siitä että heidän on pakko juoda kaljaa päivät pitkät ja silti heillä on oikeus käyttää "ilmaiset" rahat kaljaan. Anteeksi ärsyyntynyt asenteeni, koska tunnen itseni ärsyyntyneeksi lukemistani postauksistanne. Korjatkaa jos olen väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, en olisi arvannut että postaukseni ärsyttäisi jotakuta noinkin paljon! Korjaanpa kuitenkin muutaman ajatuserheen, joita tekstistäni on saattanut syntyä. Se että jään hetkeksi työttömäksi on ihan raaka fakta. Toivoisin tietenkin pääseväni heti työmaailmaan kiinni, mutta aina kutsua vain ei tule ponnisteluista huolimatta. En henkilökohtaisesti tunne kuin kaksi ihmistä, jotka ovat päässeet suoraan koulun penkiltä töihin. Tarkoituksenani ei siis ole jäädä kotiin lahnaamaan ja vellomaan itsesäälissä, kuten tekstin lopussa mainitsinkin, sellainen passivoituminen olisi pahin painajaiseni. Tekstissäni varaudunkin mahdolliseen työttömyyteen pohtien, miten voisin käyttää ''luppoajan'' työnhaun ohella siten, että elämässäni säilyy järki, rutiini ja hyöty. Mitä tukikeskusteluun tulee, olen tietenkin aivan valtavan kiitollinen siitä että valtio tukee minua opinnoissani ja sen jälkeen. Kun vertaillaan vierekkäin opintotukea ja tukia joita työtön saa, ei kuitenkaan ole vaikea arvata kummalla elää inhimillisemmin. Miksen saisi olla helpottunut kun opiskelujen päättyessä on vihdoin varaa ostaa muutakin kuin makaronia?

      Anonyymin ei tarvitse olla huolissaan, ainakaan tästä bloggaajasta ei ole kehittymässä katkeraa bubiruusua. Tarkoituksenani on löytää vuodeksi töitä ja lähteä sitten korkeakouluttautumaan. Kiitos kuitenkin huolenpidostasi, on totta että tässä maailmassa on liikaa asennevammaisia loisijia.

      Poista
  4. Sama anonyymi täällä. Olen sinusta iloinen! Fiksu nainen olet, sitä kyllä en epäillyt kun luin vanhempia edesottamuksiasii. Tietenkin halusin provosoida aiheesta. Olen mielestäni havainnut monia järkyttäviä asennevammatekstejä monen alternative ihmisen blogissa. Miksi? En tiedä. En ole koskaan kirjoittanut tai kommentoinut, nyt vain tuntui siltä että kirjoitanpa muutaman rivin. Minussa herää sellainen "pelastaja" tunne. Tarkoitan, haluaisin että syntyisi aalto joka hyvyydellä ja faktoilla saisi ihmiset ymmärtämään osansa tässä yhteiskunnassa. Totta, se yhteiskunta on sairas, mutta ei se sillä parane että kaikkeen on oikeus mutta ei mitään vastuuta. Mitähän näille asoiolle voisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen bongannut saman ilmiön ja pakko sanoa että se pelottaa minuakin. Tuntuu että nykyään nuorten keskuudessa on melko hyväksyttyä pudottautua suoraan tuille ja haistattaa paskat yhteiskunnalle. Kaikki pitäisi saada, mutta mitään ei tarvitsisi tehdä. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät ettei tässä maailmassa ponnistelematta edetä :/

      Poista