perjantai 8. toukokuuta 2015

Kultasuoneen kiitos


Lempeä kevätsade toi mukanaan lokkien levottomat huudot. Pisarat olivat suuria, pulleita ja lämpimiä, eikä kastuminen sinä rauhallisena kauppareissuna oikeastaan haitannut laisinkaan. Olin jo ehtinyt unohtaa miten kaipasinkaan kesää, etenkin sadetta ja lämmintä asfalttia. Talvi tuntuu enää etäiseltä painajaiselta jossakin takaraivon perukoilla, enkä jaksa enää kuumeisesti punnita mielessäni olenko nyt masentunut vai en, minä vain olen.

Edellinen kesä oli suoraan sanottuna yksi elämäni hirveimmistä. Koko kerrostalo oli tiukasti teipattu remonttimuoveihin ja sisälämpötilat pysyivät tasaisesti 40 asteessa vailla pienintäkään tuulenvirettä. Helle sai atooppisen ihottumani riehaantumaan, enkä muista kovinkaan montaa aamua jona en olisi herännyt silmät miltein umpeen muurautuneina. Ei ollut töitä, ei ollut rahaa, ei kivoja kesäsuunnitelmia — ainoastaan helvetillistä kuumuutta, ahdistuneiksi jumiutuneita ajatuksia ja litroittain hikeä. Rima ei tänä vuonna ole kovin korkealla hauskemman kesän saavuttamiseen, joten uskallan olla hieman toiveikas tulevan suhteen. Pläräsin aikani kuluksi vanhoja kesäkuvia ja olen hieman menneisyyden minulle kateellinen. Muistan hyvin miltä tuntui löytää ne parhaimmat alternative -vaatekaupat, odottaa festareita kuin kuuta nousevaa ja suunnitella uusia hiusoperaatioita lävistysreissuista puhumattakaan. Silloin tuntui kuin olisi iskenyt elämän kultasuoneen ja että kaikki se mahtavuus oli vasta alkua. Jos saisin mitä tahansa, haluaisin sen tunteen takaisin, mielellään täksi kesäksi kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti