perjantai 6. marraskuuta 2015

Unen rajalla


Tuijotin sieraimet väristen pimeää lastenhuonetta. Vaaleanpunaiset pehmovirtahevot nököttivät hyllynreunalla siistissä rivissä ja niiden koppakuoriaisenmustat silmät kiilsivät hämärässä. Hikoilin peiton alla, mutta varpaita ei saanut paljastaa hirviöille. Halusin äidin ja isän viereen, mutta pimeä keittiö sysimustine ikkunoineen oli pelottavinta mitä sillä hetkellä tiesin. Vanha talo huokaili ja narisi, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sisuunnuin, supistin suuni tiukaksi viivaksi ja juoksin äidin ja isän makuuhuoneeseen. Matkalla oli kuitenkin este: mörkö kurkisti parisängyn alta päätään ravistellen. Se irvisti suuret valkoiset silmät hehkuen, mutten aikonut pysäyttää hyvältä vaikuttanutta pyrähdystäni. Otin vauhtia ja hyppäsin sänkyyn niin että jouset parkuivat ja mörkö jäi nälkäiseksi. Aamulla heräsin vanhempien välistä, eikä kukaan oikein tuntunut uskovan tarinaani mörön kammottavasta virnistyksestä. Se oli ensimmäinen kerta kun muistan unen sekoittuneen todellisuuteen, en muista miten vanha olin, mutta pieni kuitenkin. Sen jälkeen yöllisistä häiriöistä tuntui hiljalleen tulevan arkea. Milloin pehmolelun silmät olivat muka hehkuneet keltaisina peiton alla ja milloin olin muka lähtenyt tuolilta lentoon.

Hiljainen kilinä tunkeutui uneni lävitse 15-vuotiaana. En hetkeen ymmärtänyt missä olin, mutta kissojen nariseva nau'unta havahdutti minut todellisuuteen. Minä seisoin. Seisoin huoneeni ulkopuolella ja kaadoin tyytyväisinä kiehnääville kissoille suurta kupillista raksuja. Menin typertyneenä nukkumaan ja heräsin ruokkimasta kissoja vielä kaksi kertaa samalla viikolla. Samana vuonna heräsin töminään ja tajusin juoksevani portaita alas.

Sain 17-vuotiaana elämäni ensimmäisen unihalvauksen. Valvoin aamuyöhön asti tietokoneella ja olin liian väsynyt mennäkseni sänkyyn, joten käperryin sohvalle viltin alle. Heräsin rajuun ravistelun tunteeseen ja näin edessäni jotakin, jonka kyllä varsin hyvin tajusin olevan harhaa: kaksimetrisen paviaanin. Se oli ehkä yksi elämäni oudoimmista tilanteista, tajusin kyllä olevani hereillä, mutten pystynyt liikkumaan. Apina katosi ja hetken ajan epäilin järkeni kadonneen sen mukana. En saanut enää unta, menin takaisin tietokoneelle sulattelemaan tapahtunutta sydän pamppaillen. Sama tapahtui kuitenkin pian uudelleen, yllätys yllätys, jälleen kerran rättiväsyneenä. Nousin aamuyöllä tietokoneelta ja istahdin sängynlaidalle katselemaan kun polvenkorkuiset muovinorsut alkoivat juoksennella sängyn ympärillä. Totesin lievästi outoa oloa potien että taidan olla helkkarin väsynyt ja painoin pääni tyynyyn.

''Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita. Tila kestää harvoin muutamaa minuuttia kauempaa, vaikka kokijan mielestä se usein tuntuu kestävän huomattavasti pidempään.'' - Wikipedia

Heräsin ja nukahtelin lukioaikoina usein väärässä järjestyksessä. Saatoin katsella unia sängyllä silmät auki ja toisinaan ehdin höpöttää tyhjälle vain tajutakseni ettei vieressäni ollutkaan ketään. Olin tuohon aikaan jatkuvasti todella väsynyt ja stressaantunut, eikä itsensä hulluksi tunteminen juuri auttanut asiaa. Itsestään huolehtiminen kyllä. Masennuksesta parannuttua en ole kävellyt kertaakaan unissani, vaikka yhä turhan aktiivinen olenkin. Puhua pölpötän yhä joka hemmetin yö, herään omaan (tai vaihtoehtoisesti Petrin) nauruun tai siihen, että yksinkertaisesti puhun niin lujaan ääneen. Saatan keskustella silmät auki istuallani, mutta silti unessa — tai sen rajalla. Parempi kuitenkin sekin kuin harhailla typertyneenä ympäri taloa, sillä Petrin aamuisin pöydälle jättämät laput ovat saaneet minut tikahtumaan nauruun kerran jos toisenkin.

05.11.2015 klo 00:50
''Mikla on laakson mahtavin velho ja tökkää minua
kohta hänkipänkillä, joka on mahtava taikashow.''


06.11.2015 klo 00:50
''Miklasta on kivaa ettei tarvitse olla papanapurkissa.
Kuulemma papanapurkissa ei ole yhtään kivaa.''


06.11.2015 klo 03:00
''Avaimenperälepakot ovat Miklasta suloisia.''

2 kommenttia:

  1. Oh, meikäläisen unihalvauksissa on lähinnä vain riivattuja lapsia tai hattupäisiä miehiä -_- Tosin kerran vieressäni oli balalaikaa soittava mies, joka soitti tosi epävireisesti enkä pystynyt liikkumaan läimäyttääkseni kyseistä soitinta :'D

    Nuo laput :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrr, onneksi mun halvaukset on keskittyny aina ainoastaan sirkuseläimiin : D Byhyy, kukaan ei oikein ottanut tosissaan kun kerroin itkeneeni silkasta kauhusta nähtyäni unihalvauksessa apinan. Ei tietenkään ole mitään paviaaneja vastaan, tunnelma oli vain yhtä karmiva kuin painajaisessa!

      Poista