tiistai 8. joulukuuta 2015

Hetki vain

Tuoreen mullan ja havujen tuoksu täytti ilman suvun miesten luodessa hautaa umpeen. Sinne se peittyi, pieni vaalea arkku ja kaikki ne kauniit sanat, jotka sen äärellä vielä vähän aikaa sitten vaikeroitiin. Kaikkialla oli valkoista, pakkanen pureutui hiljaa juhlakenkien lävitse ja söi varpaani tunnottomiksi. Hautajaissaattue vaikutti jotenkin kalpealta ja hauraalta kukkiensa takana, hengitin surua sisään ja ulos pääsemättä siitä eroon. Tavallaan hyväksyin ajatuksen J:n kuolemasta jo aikaa sitten, mutta omaisten murheen kohtaaminen tuntui aivan yhtä lamauttavalta kuin aavistelinkin. Onneksi muistotilaisuus oli lämmin ja lohdullinen: jos siunaustilaisuudessa itkettiinkin kuolemaa, illalla juhlittiin elämää.

Seuraavana päivänä lumi alkoi sulaa pois ja junamatka takaisin kotiin oli sateisen harmaa. Tallensin hiljaa mieleeni kuvan siitä miten raukealta ja onnelliselta oloni tuntui kun join iltateetä lapsuudenkodin olohuoneessa. Viltin alla, unen rajamailla olin hetken kiitollinen siitä miten mukavaa oli vain kuunnella muun perheen iloista puheensorinaa.

''The woods are lovely, dark and deep,   
But I have promises to keep,   
And miles to go before I sleep,   
And miles to go before I sleep.''
- Robert Frost

3 kommenttia:

  1. Saanko kysyä että oliko Jii miten nuori? Itsellänikin kuoli j alkuinen tuttava ja oli liian nuori lähtemään :/ Mutta voimia sulle!

    VastaaPoista
  2. Taitaapi olla sama tyyppi. :(

    VastaaPoista