tiistai 9. helmikuuta 2016

Heihei ruoka

Makaronia, spagettia, fusilleja ja nuudeleita: kuiva-ainekaappi tuntui vittuilevan ja urakalla, aivan kuin säilykepurkkien takaa pilkistävät ässäkeksit eivät olisi olleet tarpeeksi. Nälkä kurnahti vatsassa muistuttaen kiukkuisesti olemassaolostaan, joten mäiskäisin oven kiinni. On menossa vasta toinen päivä FODMAP-ruokavaliolla ja minä kuolen nirsouteni tähden nälkään. Tiedän kyllä ettei minun nyt nääntyä tarvitsisi, mutta uusia ruokailutapoja on vaikea keksiä kun ravintoympyräni on viimeisen parin vuoden ajan pyörinyt lähinnä makaronin, leipien ja jogurttien ympärillä. Pitäisi käydä kaupassa heti kun on mahdollista, nykyinen ruokavarastomme ei vaikuta kovin kannustavalta gluteenittomaan ja laktoosittomaan sapuskointiin tähtäävälle ruokailijalle.


Vatsani on aina ollut herkkä. Oksentelin jo pienenä autoon syötyäni mäkkärissä ja punaiset mehut saivat vatsani niin kipeäksi että makoilin mieluummin vain kippurassa peiton alla. Ajan myötä opin hiljalleen tunnistamaan maut jotka enteilivät vatsakipuja ja osasin jo etukäteen välttää esimerkiksi ylimakeita laihdutus- ja urheilulitkuja. En kuitenkaan koskaan kyseenalaistanut vatsani toimintaa tai juuri etsinyt siihen helpotusta, sillä syyhän oli aivan ilmiselvä: minulla vain on herkkä vatsa, stressivatsa, dorkimus vatsamus. Kun stressi sitten joulukuussa laukaisi pahimman vatsajakson ikinä, aloitin sen pahamaineisen googlettamisen. Luultuani ensin kuolevani suolistosyöpään, löysin kuitenkin paljon todennäköisemmän selityksen, josta kärsii noin joka kymmenes suomalainen. Ärtyneen suolen oireyhtymä kuulostaa dramaattiselta, mutta kyseessä on kuitenkin lähinnä toiminnallinen vatsavaiva. Kaikki ruoka-aineet eivät käy, vatsaa turvottaa ja sattuu puhumattakaan ah niin ihanasta sekoilusta laidasta laitaan. Parannuskeinoa ei ole (koska kyseessä ei ole varsinainen sairauskaan) mutta ruokavaliolla saa melko paljon kondikseen. Ajattelin kokeilla kuukauden verran herkälle vatsalle suositeltua FODMAP-ruokavaliota eli käytännössä en syö hetkeen vehnää, ohraa, ruista, maitotuotteita tai muita huonosti sulavia ruoka-aineita. (Nyyh, hyvästi omena, päärynä ja parsakaali!)

FODMAP-ruokavalio ei onneksi ole ehdoton, vaan eteenpäin mennään lähinnä vatsan ehdoilla. En jaksa niuhottaa esimerkiksi gluteenista jos tuotteessa ei muuten ole vehnää, mutta runsailla lisäaineilla höystettyihin herkkuihin suhtaudun varauksella. En vielä tiedä jääkö ruokakokeilustani pysyvä tapa, ainakin nämä kaksi päivää ovat menneet vatsan osalta tosi hyvin jos narisevaa nälkää ei lasketa. Kai se vain täytyy tottua ja sopeutua, vielä minäkin keksin millaista apetta leipäluukkuuni lappaan.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti FODMAPista on sinulle apua! Täytyy vain muistaa keskittyä niihin kivoihin asioihin joita saa syödä sen sijaan, että jää harmittelemaan niitä joita ei saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä täysin oikeassa, loppujen lopuksi vapaaehtoisestihan mä itse ruokavaliolle ryhdyin enkä lääkärin pakottamana : D pitää vaan olla tyytyväinen siitä että on vihdoinkin keinoja vaikuttaa omaan oloon. Ehkä kaikista eniten toivon että ruokavalio vaikuttas vatsan ohella myös energiatasoon (joka on tällä hetkellä lähinnä ameeban luokkaa)

      Poista