perjantai 4. maaliskuuta 2016

Hattarahaaveita


Tämä kuva on otettu kun viimeksi jännitin uuteen asuntoon muuttamista. Oli läkähdyttävän kuuma kesäpäivä, hikoilin risaisissa pillifarkuissani kuin porsas ja istuin äidin kanssa läheisessä pizzeriassa odottamassa höyryävää pepperonilättyäni. Olin epätoivoissani ottanut nenärenkaanikin pois asuntoesittelyä varten, pelkäsin vuokranvälittäjän paheksuntaa vaikka loppujen lopuksi meistä minä taisin olla se jolla oli enemmän ennakkoluuloja. Kaikki tuntui niin uudelta ja jännittävältä, jäät kalisivat huurteisessa kokislasissa ja vatsanpohjassa räpisteli parvi levottomia perhosia. En tuolloin arvannut että vajaan vuoden päästä lähtisin ystävällisten mummojen täyttämältä asuinalueelta ja palaisin sitten kahden vuoden päästä takaisin avomiehen ja kahden kissan kanssa.

Muistojen verestämisen lisäksi etsin juuri tämän kuvan eräästä toisestakin syystä - tahdoin nähdä miltä näytin kun minulla viimeksi oli kokonaan vaaleanpunaiset hiukset. Ei pinkit, vaan oikeasti vaalean vaaleanpunaiset hiukset. Olen ollut nyt kolme tuskantäyteistä kuukautta värjäämättä päässäni keikkuvaa karvakerää ja välillä maantienharmaus suoraan sanottuna masentaa. Kemikaalilakkoni päättyy onneksi toukokuussa ja olen hiljalleen kallistumaisillani taas pastellisävyjen puoleen. (Luulisi niiden ylläpitämisenkin olevan nykyään helpompaa kun markkinoille on tullut shokkivärien suosion kasvettua yhä enemmän erilaisia hoitoaineita ja sävytteitä!) Eri asia sitten jaksanko minä tai tilini jatkuvaa tyvikasvurumbaa, tavallaan on ollut vapauttavaa kun ei tarvitse stressata shokkivärin rinnalla kirkuvaa hiirenharmaata päälakea. Saattaa tosin olla että ehdin vaihtaa mieltäni vielä noin kymmenentuhattaviisisataakaksikymmentäyhdeksän kertaa ennen kuin se kohtalokas toukokuu todellakin koittaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti