perjantai 25. maaliskuuta 2016

Mustelmagalleria


Jossakin paksun talvitakin uumenissa polvet kuulsivat kalpean vihreinä ja lantionseutu puhtaana purppurana. Onnuimme Petrin kanssa lähikioskille hyvin hitaasti ja kärsivällisesti, eikä kummallakaan tuntunut olevan kiire tien toiselle puolelle kauppaan. Joimme pillimehut, keräsimme voimia ja jatkoimme matkaa - onneksi uudessa osoitteessa odotti kylpyammeen lohdullinen syleily. Voin kertoa muutosta sen verran että kun puuskuttaa tarpeeksi usein kierreportaat neljänteen kerrokseen ja takaisin valtavien kantamuksien kanssa, lihakset alkavat anella armoa. (Ilman maksettuja kantajia olisimme todennäköisesti juhlineet tänään porukoiden kanssa muuton sijaan minun ja Petrin hautajaisia!) Tuntuu niin epätodelliselta maata uudessa sängyssä ja kuunnella kissan kynsien kopinaa laminaattilattioita vasten, me selvittiin, selvittiin vaikka matkassa oli mutkia kerrakseen. Muuton jälkeisenä päivänä rikkihapporekka rysähti noin 200 metrin päähän meidän vanhasta asunnosta enkä voisi olla tämän kiitollisempi siitä että ehdimme muuttaa myrkkyjen ja paloautokaaoksen tieltä pois. En vieläkään ole tottunut siihen ettei eteisessä tarvitse väistellä risaisia pahvilaatikoita, vaikka tavarat ovat jo muutamaa nyssäkkää vaille paikoillaan.

Kissakansa on suhtautunut muuttoon vähän niin ja näin. Kolliherra on ottanut muuton rauhallisesti, mutta Manas tuntuu yhä olevan maisemanvaihdosta sekaisin. Se kuopii öisin hiekkalaatikkoaan petojen pelossa kuin hullu ja hyppii pitkin tiskipöytiä aina kun silmä välttää. Turkki sojottaa hurjistuneena pystyssä kun valkoinen meteoriitti rallittaa pitkin uutta asuntoa niin että matot sinkoilevat vinksalleen ja kaksijalkaiset ovat kompastua milloin missäkin tilanteessa. Iltaisin voi sitten tarkastella mustelmakirjoaan kylpyvaahdon seassa, en vain vieläkään pääse yli siitä että meillä on se hemmetin kylpyamme!

5 kommenttia:

  1. ♥ onnittelen Teitä ja uutta kotianne ^^!!

    ps. sir!! hiuksenne ovat tuossa kuvassa julmetun kivan väriset, ja sain susta emma watson -viboja, mikä on hyvä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos ;_; ♥ Musta tuntuu että mun hiukset on niin tylsät että ihan masentaa! Onneksi enää kuukaus aikaa värjäyslakkoa, sitten voi taas kriiseillä että pidänkö näistä sittenkin

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin <3 Höhö, mua huvitti se koko rikkihapporekkaselkkaus, koska oon vaan nukkunut koko sen hässäkän yli :D Täällä voi vaikka kaatua happorekka ja minä vaan kuorsaan... Heräsin aamulla kun iskä laittoi viestiä, et onko sut evakuoitu ja olin että TÄH.

    Yritän itsekin tässä päästä muuttamaan, voin (toivottavasti) kohta sanoa tälle sitruunankeltaiselle talolle heipat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin sain heti aamulla iskältä viestiä! Mietinkin että onkohan kukaan meidän talossa ees heränny siihen : D

      Tiesitkö muuten että sinne kerrostaloon jääneillä on oikeus kysellä vuokran alennuksia? VVO sai Helsingistä kuulemma luvan laskea vuokria mutta musta tuntuu että ne ei aio kertoa sitä asiakkaille. Meitä ja yhtä toista pois muuttanutta yritettiin saada perumaan irtisanominen tarjoamalla vuokran alennusta mutta ei kyllä enää sen kaiken paskan jälkeen napannu.

      Poista
    2. Ho, en tiennyt! :O Kiitos tiedosta! Se on osasyy miks oon muuttamassa, 570 euroa tästä luolasta on ns. vitusti liikaa :D

      Poista