tiistai 31. toukokuuta 2016

Ei ihan niin kuin Strömsössä

Jouduin rauhoittelemaan itseäni hetken terveyskeskuksen vessassa. Peilistä tuijotti säikähtänyt tyttö kahdessa hupsussa nutturassa ja mustassa kesämekossa. Käynti lääkärissä oli omalla tavallaan karmaiseva pettymys: luulin kuulevani että kaikki on hyvin, melkein tunsin sormissani pilleripurkin painon ja näin kaikki ne tylsistyneet kasvot apteekin kassajonossa. Paluu maanpinnalle oli tyly. Pitäisi tutkia ja paljon. Munuaiset, kilpirauhanen, keliakia ja vatsalaukku. Pitäisi antaa monta putkea verta, pissata purkkiin ja niellä tähystysletkua tutkimuspöydällä. Tottuneet sormet tunnustelivat kalpeaa vatsaani ja hetken ajan tuntui siltä kuin ne olisivat uponneet aina kylkiluiden alle asti. Ei sattunut eikä kuulemma tuntunut epänormaalilta, mielessä kuitenkin kutkutti epätoivoinen kysymys siitä kuinka tarpeellinen se tähystys nyt olisi ja olisiko sinne nyt aivan pakko mennä. Nieleskelin karvaat kyyneleeni ja poistuin. Istuin töissä hetken aivan hipihiljaa ja vain keräilin itseäni kaiken sen kihisevän kiukun keskeltä. Tätähän minä halusin, selvittää mikä on vialla. Olisi typerää perääntyä vain sen takia että jotakin oikeasti löytyikin.

Metsäkangas tuntuu viidakoituneen ensimmäisten helteiden ilmoiteltua tulostaan. Runsaat lehvistöt puskevat jalkakäytäville ja s-marketin parkkipaikalla syödään jäätelöä matkalla läkähdyttävän kuumaan autoon. Kukkia tulvivan kalenterin jokainen ruutu täyttyy hiljalleen kissanristiäisistä. Desucon pikkusiskon kanssa, Ennsesterin vierailu, juhannuskäynti susirajalla ja matka Kööpenhaminaan lohduttavat aavistuksen verran huolestunutta mieltä. Ehkä, jos onni tästä vielä hieman äityisi, saisin jopa erään tietokoneelle juurtuneen partamiehenkin tekemään kanssani jonkinlaisen kesäretken. Sitä odotellessa geokätköily ja tähystysletkun jännittäminen riittävät.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Kokemuksia valintakokeista - LAMK, Graafinen suunnittelu



Arvatkaa vain se tuskan ja hikoilun määrä pääsykokeiden aattona kun yritin googlettaa kokemuksia huonolla menestyksellä! Hermostuneena mentiin ja hengissä kuitenkin selvittiin, joten ajattelin koota omat ajatukseni muotsikan pääsykokeista niille joilla koitos on vielä edessä (ja ehkä hieman itsellenikin, jos joudun hakemaan vielä useampana vuonna uudelleen.)

Ensimmäinen päivä
Hiljaista ja hermostunutta väkeä alkoi valua koululle hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisen alkua. Raahasin mukanani valtavaa reppua, enkä tuntunut olevan ainoa joka oli ottanut melkein koko maallisen omaisuutensa mukaan pääsykokeisiin. Kaduin hetken sitä että olin antanut paniikille vallan ja tullut kaupungille jo kaksi tuntia ennen sovittua aikaa, maksettuani pääsykoemaksun ja näytettyäni henkkarini saimme nimittäin istua pitkän tovin käytävien vierustoilla odottamassa infotilaisuuden alkua. Ihmisiä näytti olevan paikalla noin 50, eikä kukaan juuri jutellut keskenään ellei hiljaisia moikkauksia vanhojen tuttujen kesken laskettu.

Opettajien ja tutoreiden saavuttua jakaannuimme kolmeen luokkaan. Pääsykoetilaisuuden ohjaajat esittelivät itsensä ja joku piti pienen puheenkin. Meitä onniteltiin siitä että olimme tulleet valituksi pääsykokeisiin ja muistutettiin siitä että olimme jo kaikki taitavia tekijöitä, pääsisimme kouluun tällä yrittämällä tai emme. Meitä kehotettiin pitämään hauskaa, ottamaan rennosti ja näyttämään mitä osaamme. Kahvitauoille saisi poistua vapaasti ja kännykkääkin käyttää jos se auttaisi tehtävien suorittamisessa. Kaikkien eteen jaettiin tehtävälaput, jotka sai kääntää kunhan kaikki olivat saaneet omansa.

Ensimmäinen tehtävä: Kuvaa kaksoisolentosi. Missä hän on juuri nyt? Mitä hän tekee juuri nyt? Toteutus lyijykynällä A4-arkille ja aikaa yksi tunti. Jäin tietenkin hölmistyneenä miettimään mitä piirtäisin ja hoksasin jumittamiseni vasta kun puoli tuntia oli jo hujahtanut ohitse. Piirsin kaksoisolentoni nukkumaan sydänboksereissa matolle kissa kainalossaan ja kokistölkit pitkin lattioita. Hieman ennen ajan loppumista joku ohjaajista kävi huikkaamassa luokan ovelta että kymmenen minuuttia jäljellä, muistakaa kirjoittaa töihin nimenne ja että palautuspiste on käytävän päässä kahvipisteen luona.

Toinen tehtävä: Aikakausilehden aukeaman kuvittaminen ja taittaminen A3-arkille, sivukoko A4. Aikaa 5 tuntia. Kaikki saivat eteensä merimiesten tatuointeja koskevan artikkelin, jonka sai leikellä ja asetella haluamallaan tavalla aukeamalle. Saksin tekstiäni hieman jotta rivit asettuisivat oikein ja asettelin sen johonkin tylsään malliin jonka ajattelin olevan esteettisin suoritus johon pystyisin. Piirsin tusseilla, puuväreillä ja pastelleilla kuvitukseksi karvaisen merimiehen johon oikeastaan olin aika tyytyväinen. Sitaatit laitoin laatikkoihin. Kesken tehtävän oli lounastauko jolle sai poistua jos haluaisi, osa jäi luokkaan mutta minä livahdin heti syömään alakerran ruokalaan. Ruoka ei suoraan sanottuna ollut kummoista (perus kouluruokaa) ja paikkoja oli todella vaikea löytää. Sain työni tuntia ennen ajan päättymistä valmiiksi ja lähdin kotia kohti jo neljältä.

Toinen päivä
Kolmas tehtävä: Mitä puit tänään päällesi? Kerro kuvallisesti jonkin tänään käyttämäsi vaatteen tarina valmistuksesta tähän hetkeen asti. Koko A4. Aikaa 3,5 tuntia. Tämä oli mielestäni koko valintakokeiden vaikein tehtävä ja se meni omalta osaltani hieman plärinäksi, yritin jonkinlaista sarjakuvaa mutta siitä tuli... noh, hieman kökkö.

Haastattelu: Kokelaat saivat käydä vapaassa järjestyksessä opettajien haastattelussa. Jännitin tilannetta täysin turhaan, näytin vain portfolioni ja juttelimme tulevaisuudensuunnitelmistani, siitä miksi hain kouluun ja mitä olen aikaisemmin tehnyt. Viisi minuuttia hurahti nopeasti ja sain palata työni ääreen.

Neljäs tehtävä: Julistus Vaatevallankumoukselle. Tekotapa leikkaamalla, repimällä, liimaamalla ja taittelemalla A1 arkkia. Ainoastaan tarvittavat tiedot sai kirjoittaa työhön mustalla tussilla. Aikaa 5 tuntia. Julistus on eräänlainen juliste, muttei seinälle ripustettava versio. Monet tekivät erilaisia kartioita ja palloja paperista, toiset kukkia. Minä taittelin paperista kauluspaidan ja kirjoitin tiedot kravattiin. Onneksi oli kännykkä käytössä, jouduin googlettamaan taitteluun ohjeet!

Kolmas päivä
Viides ja kuudes tehtävä: Rakenna Perja annetuista materiaaleista ja maalaa siitä kuva. Aikaa 9,5 tuntia. Saimme laput joissa höpötettiin Perja nimisestä hurjasta kotitontusta, jokaiseen luokkaan tuotiin omat kuumaliimapistoolit ja kahvipisteellä sai käydä tonkimassa erilaisia kankaita, lankoja ja vaahtomuoveja. En ole ikinä pitänyt itseäni käsityöihmisenä, mutta oman mörön tekeminen oli ehdottomasti hauskinta koko koeviikossa! Käytin puolet päivästä karvaisen hirvitykseni kokoamiseen ja puolet maalaamiseen, kuvaan tuli myös kirjoittaa Perjan nimi tälle sopivalla fontilla.

Neljäs päivä
Seitsemäs tehtävä: Kuvaa annetut neljä tuotetta kirjaimin A3-arkille. Aikaa 3,5 tuntia. Ideana oli siis kirjoittaa annetut sanat (kuten loisto) mahdollisimman ilmeikkäästi ja värejä käyttäen ilman että luettavuus kärsii. Olen surkea kirjoittamaan millään muulla tavalla kuin omalla käsialallani, joten suoritukseni vastasi ennemmin ala-astelaisen kuin kuva-artesaanin tuotosta. Palautin tehtäväni ensimmäisenä ja hörpin ilmaista kahviani käytävällä odottaessani tehtävän vaihtumista.

Kahdeksas tehtävä: Tee värillinen maalaus Lahden keskustassa yhdessä listassa valitsemassasi paikassa. Aikaa 2 tuntia. Tehtävänanto sai muutaman muunkin kalpenemaan. Ihmiset pakkailivat hädissään tavaroitaan, osa rapisteli luokkaan tuotua karttaa ja minä juoksin vanhan luokkakaverini kanssa kuin tuulispää keskustaan ottamaan valokuvaa kännykälläni. Ei olisi tarvinnut, olisi kuulemma voinut myös etsiä netistä kuvan ja vain luonnostella sen pohjalta. En kuitenkaan ollut ainoa joka palasi tunnin päästä pöytänsä ääreen hikisenä ja henki vinkuen, se lohdutti hieman. Vesivärit(kään) eivät varsinaisesti ole vahvuuteni, joten en ajan päättyessä ollut erityisen ylpeä työstäni. Ohi se kuitenkin oli, enkä edes kuollut!

Kaiken kaikkiaan pääsykokeista jäi hyvät fiilikset, ne tuntuivat enemmän kivalta askarteluviikolta kaikessa rentoudessaan. Ihmiset rupattelivat välillä keskenään, kysyivät toisiltaan tehtävistä ja lainailivat toistensa välineitä ystävällisesti hymyillen. Jos en vielä tällä kertaa pääse sisään, haen varmasti ensikin vuonna, sen verran oikealta osoitteelta koulu minulle vaikutti.

Vinkit jotka olisin itse halunnut kuulla ennen pääsykokeita
  • Täydellä akulla varattu kännykkä ja laturi helpottavat pääsykokeita kummasti, inspiraatiopulan iskiessä Pinterest on paras kaveri
  • Hengitä syvään, suunnittele paperille ja tee vasta sitten. Ryntäsin usein ajan loppumisen pelossa tekemään tehtäviä ennen kuin olin edes keksinyt loppuun asti mitä oikeastaan olin tekemässä. On kurjaa huomata puolivälissä että työ on menossa pieleen
  • Kylmä vesipullo, suklaapatukka, pähkinät ja banaani. Kannattaa varata mukaan pientä naposteltavaa jos verensokeri pääsee laskemaan eikä mieli tee juosta alimpaan kerrokseen ostoksille
  • Tehtävät ovat joka vuosi suurinpiirtein samat: vesiväreillä maalausta, taittoa, typografiaa, vapaampaa piirtämistä ja ainakin yksi tehtävä jossa askarrellaan jonkinlainen olento. Jos jokin näistä aiheista tuntuu vaikealta, harjoittele etukäteen
  • Kysy tavaroiden säilytyksestä. Ainakin meidän porukkamme sai jättää piirustuskamppeensa lukittuun luokkaan, jottei tavaroita tarvinnut raahata joka päivä mukana
  • Ota rennosti, sinun vain odotetaan näyttävän mitä osaat, ei maalaavan Mona Lisan täydellistä kopiota silmät sidottuna ja oikea käsi selän takana

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Elämä ilman päiväunia

En  ole ehkä milloinkaan samaistunut etanoihin yhtä vahvasti kuin viime aikoina. Matelen töihin, matelen kotiin, matelen sohvalle ja matelen sänkyyn. Verikokeet tulivat ja menivät, kahden päivän kuluttua sain puhelun kahdelta eri lääkäriltä. Ensimmäinen varoitti toisen soitosta ja toinen kertoi minun kärsivän ''selvästä anemiasta.'' On jotenkin lohdullista tietää että minussa on ihan oikeasti fyysistä vikaa, eikä sydämentykytys, väsymys ja hengästyminen ole täysin normaali olotila kuten olen jo muutaman vuoden ehtinyt itselleni uskotella. Elämää ilman päiväunia on sittenkin olemassa!

lauantai 14. toukokuuta 2016

Oi Overtone!


''Kyllä tyttö saa kerran elämässään omistaa laatukosmetiikkaa'', lohdutin itseäni maksettuani suolaisen tullimaksun jo entuudestaan armoa anelevalta käyttötililtäni. Ruskea paketti ilmoitteli saapumisestaan jo muutaman päivän kuluttua, hain pienokaiseni lähikioskilta vapisevin käsin ja epämiellyttävä epäilys vatsanpohjassa. Kokeilin luottopinkkiäni noin viikko sitten vasta blondattuihin hiuksiini vain todetakseni että ei se perkele tarttunut. Oikea puoli hiuksista oli persikkaisen oranssi ja toinen vaaleanpunainen, valkoiset raidat kirkuivat kuontalossa kuin katkerana kruununa koko hiussotkun epäonnistumiselle. Yksi suihku ja se vähäinenkin vaaleanpunainen valui viemäriin, menin maanantaina töihin hikoillen hattuni alla kuin syntinen. Kiitin hiljaa itseäni siitä että olin jo huhtikuun lopussa hassannut palkkani viimeiset rippeet uuteen värimerkkiin jota vaatimattomasti sanottuna on kuvailtu shokkiväripäiden uudeksi parhaaksi ystäväksi. Lupaukset ainakin olivat kovat: ei enää kylmiä suihkuja, haalistunutta epätasaista väriä tai jatkuvaa värjäilyä. Hoitoaine pitäisi väriä yllä ja silloin tällöin voisi virkistää tukkaa värjäävällä naamiolla.

Laitoin Overtonen vaaleanpunaisen päähäni eilen ja pakko sanoa että olen hieman ällistynyt koko kokemuksesta. Hoitoaine tuoksui etäisesti purukumilta ja tuntui miellyttävän viileältä päässä eikä hiusten huuhtelu tuntunut laskevan pisaraakaan väriä veteen. Ei roiskeita, ei sotkua, ei mitään. Kylpyamme sai jäädä valkoiseksi kuten kuuluukin. Värikin tuntui tarttuneen täydellisesti, toisen puolen mustalla murhatussa osiossa kuultaa kyllä oranssi läpi, muttei häiritsevästi kuten edellisellä epäonnistuneella yrityksellä. Kuivattuani hiukset ehdin jo masentua hetkeksi tajutessani että tulen luultavasti käyttämään ihanat uudet hiustuotteeni viimeistä pisaraa myöten ja ne vielä joskus loppuvat. Jos olisin rikas, ostaisin luultavasti Overtonea varastoon laatikkokaupalla aina sähkönsinisestä mintunvihreään. Sen verran tyyris ostos kuitenkin on kyseessä ettei taida päätyä vakiokäyttöön, toivon mukaan lupaukset värin pitkästä kestosta pitävät paikkansa ja maksavat hieman itseään takaisin verrattuna normaalien suoravärien käyttöön.