torstai 30. kesäkuuta 2016

Kehityskelpoinen yksilö


En  ole erityisen hyvä ottamaan kehuja tai onnitteluita vastaan ja niitä on viime aikoina tullut enemmän kuin punaisiksi lehahtavat korvani oikeastaan edes kestävät. Pääsen syksyllä kouluun, on nolostuttavan vaikeaa ajatella asiaa virnistelemättä typerästi itsekseni. Ehkä minä olen kuin olenkin ihan kehityskelpoinen yksilö, vaikka asian myöntäminen ääneen tuntuukin suomalaiseen luontoon sopimattomalta hävyttömyydeltä.

Viimeiset neljä kuukautta mediapajalla ovat saaneet aikaan kummallisia fiiliksiä, minusta on hiljalleen kasvanut jotakin mitä en koskaan ole kokenut osaksi persoonaani - päättäväinen. Olen päättänyt hoitaa terveyteni kuntoon, olen päättänyt tehdä työni kunnolla, olen päättänyt selvittää nimenmuutosasiat ja päättänyt päästä kouluun. Onnistumisien putki saa sisukset paisumaan ylpeydestä, olo on kuin rintaansa rummuttavalla gorillalla vaikkeivat kaikki asiat aina menekään ihan niin kuin olen suunnitellut. Ehkä rasittavin takaisku tällä hetkellä on raudan sivuvaikutukset: jouduin eräänä aamuna pysäyttämään bussin ja oksentamaan kylmänhikisenä tienlaitaan kun yökötys voimistui ylitsepääsemättömäksi. Jos otan kapselin aamuisin, en ole työkuntoinen seuraavaan neljään tuntiin ja jos otan sen illalla, vatsani on aamulla armottoman kipeä. En ennen tätä päivää edes tiennyt että närästys voi oikeasti sattua, pelkkä ajatus tuo ikävän hapon maun suuhun. Kahdesta ikävästä vaivasta olen joka tapauksessa päättänyt valita vatsakivun, jolta heti aamulla ahmaistut maitohappobakteerit onneksi vievät pahimman terän pois. 

Vietin juhannuksen perinteisesti porukoilla Petrin jäädessä kotiin lihapiirakoiden ja pelien ääreen. Vanhat kollit ovat yhä pulskia ja parvekkeen kaiteiden maali hilseilee, noenmusta puusauna ja päärynäsiideri antoivat rohkeutta juosta kylmään pieliseen ainakin kolmesti. Tuntui haikealta lajitella vanhoja leluja kirpputorille, mutta samalla sydäntä lämmitti lohdullinen ajatus siitä että ehkä joku vielä arvostaa pehmolelujani yhtä paljon kuin minä aikoinani. Power Rangersit, Prätkähiiret ja dinosaurukset saivat jäädä kunniapaikalleen hyllyyn, ehkä ne jonakin päivänä ovat niin arvokkaita että voin kieriskellä seteleissä (jos lonkkani siis siinä vaiheessa enää kestää, arvon nousemiseen varmaan menee noin 200 vuotta.)

torstai 16. kesäkuuta 2016

Salainen stalkkaaja


Desucon tuli ja meni, huomasin tarvitsevani pientä tahdonlujuutta kääntääkseni kateuden inspiraatioksi. Paljon kauniita ja nauravaisia ihmisiä mielenkiintoisissa vaatteissa, yläkerran baari oli niin täynnä että join siiderini roskapöntön päällä ja katselin kuinka innosta puhkuva pikkusiskoni viipotti cossaajien keskellä kuin kala vedessä. (Suostuin pitkin hampain jollekin romanttiselle luennollekin, pehmoleluja pursuileva myyntisali oli kyllä sen arvoista!) Bongasin Desuconista muutaman bloggaajankin mutta tyydyin stalkkerimaiseen tapaani vain tuijottamaan kauempaa typerä virnistys naamallani. Ehkä moikkailen sitten ensi kerralla, olen vielä toistaiseksi niin ujo että nettituttujen lähestyminen saa korvat punehtumaan.

Ps. Olen toisella varasijalla hakemaani kouluun enkä oikein tiedä mitä ajatella koko asiasta, inhoan sitä kun asioista ei ole sataprosenttista varmuutta!