keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Angry Potter



Bussin keskivälillä istuvalla miehellä ei ollut kaikki ihan hyvin. Se huokaili kuuluvasti, laski toistuvasti päänsä edessäistujan (minun) selkänojalle ja rummutti käsiään polviinsa. Pysyin paikallani kuin tatti tuolin hillittömästä hytkymisestä huolimatta ja yritin muiden matkustajien tavoin vain tuijottaa vaivaantuneena ikkunoissa viliseviä maisemia. Mies kuitenkin muuttui matkan edetessä yhä vain vaikeammaksi jättää huomiotta, se otti ihan avoimesti mun penkistä kiinni ja ravisteli sitä kuin gorilla häkkinsä kaltereita. Huojuin rämisevällä penkillä silmät pelästyksestä levällään ja teeskentelin että kännykän kuulokkeista räpättävä kuuntelukirja vei kaiken huomioni, mutta oikeasti olin valmis millä hetkellä tahansa huutamaan tai lyömään jos takapenkkiläinen tarttuisi hiuksiini. Sieltä se sitten tuli, nyrkinisku mun penkin selkänojaan. Toinen, kolmas ja neljäs. Kukaan ei sanonut mitään, kukaan ei kai edes huomannut. Nousin ylös kuin aave ja jäin bussista seuraavalla pysäkillä. Vilkaisin ohimennen miestä: iso järkäle sinisessä takissa ja pyöreähköissä silmälaseissa - eikä se edes näyttänyt ahdistuneelta sairastapaukselta, vaan tuijotteli tyytyväisenä eteensä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyyhkytin matkalla kotiin, koko tilanteesta jäi omituinen ja absurdi olo.

Hämärässä olohuoneessa lojui yhä repusta purkautuneita tavaroita Tanskan reissun jäljiltä. Laitoin vapisevin käsin upouudet silmälasit nenälleni ja tarkastelin itseäni arvioiden peilistä. Näytän silmälasit päässä ihan vihaiselta Harry Potterilta, mutta kai se on sen arvoista, eihän kouluun voi mennä näkemättä taululle. Ilta hurahti kotoisasti tyynykasaan käpertyneenä, Bond leikki ruudulla charmanttia samalla kun minä ja Petri kuolimme ruissipsien runsauteen. En jotenkin vieläkään käsitä että on kesä, tänään vietimme ensimmäisen kunnon kesäpäivän auringon paahtamalla urheilukentällä appelsiinimehua juoden. Hiki pisaroi palaneella rintakehällä ja tänään on luvassa taas hieman Bondia ja perunasalaattia. En edes tiedä miksi jaksan katsoa nollanollaseiskan seikkailuja kun pidän koko agenttia epämiellyttävänä, mutta kai siinä on jonkinlaista nostalgiaa kun tuttu glamouria uhkuva tunnusmusiikki valtaa kursailematta olohuoneen.

7 kommenttia:

  1. Ihmiset on kyllä välillä niin outoja D:

    Ihana tuo kello... ja hiukset ja silmälasit ja paita ja kaikkea! :D

    VastaaPoista
  2. Oii! Ihanat hiukset! o3o
    Ja hyi, miten inhottava mies, hyi, miten ahistavaa. Miten? Kuka?? Miksi?! Vähemmästäkin menee ihminen tolaltaan. ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tajua koko juttua vieläkään! D:

      Poista
  3. Mulle on kehittynyt ihan ennätyksellisen lyhyt toleranssi tuollaisiin hulluihin julkisissa. Vaihdan metrossakin vaunua jos joku käyttäytyy vähänkin epäilyttävästi :''D

    Rakastan tuollaisia isoja laseja! Harmittaa kun sellaset ei käy mun kasvoilleni lainkaan :F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen pitääkin olla : D ! Kumpa vain olisin itsekin saanut keräiltyä säikyt luuni ja yksinkertaisesti vaihdettua paikkaa, jotenkin vain jähmetyin aloilleni enkä voinut uskoa koko juttua todeksi!

      Isot lasit rocks, en tosin ole vieläkään tottunut niiden keikkumiseen omalla naamallani

      Poista
  4. Yäk millanen ihmisperse se mies! Ällöttää myös kun kukaan ei sano tollasille yökkäreille ikinä mitän. Mrrr. Sun lasit on ihanat!!! <3

    VastaaPoista