keskiviikko 17. elokuuta 2016

Gastroskopia

Paniikki iski vasta kun lääkäri oli myöhässä puoli tuntia. Istuin odotusaulassa hätääntynyt ilme kasvoillani ja pälyilin jokaista ohikiitävää hoitajaa toivoen että joku heistä olisi etsinyt juuri minua, hymyillyt leveästi ja ohjannut minut viimeinkin toimenpidehuoneeseen rauhoittumaan. Mutta kukaan ei tullutkaan. Neljäkymmentäkaksi minuuttia ja sain vihdoinkin aikaiseksi uikuttaa ilmoittautumistiskille pelkääväni että rauhoittavani on unohdettu tyystin. Infotiskin penseästi hymyilevä rouva ohjasi minut tietokoneella istuvan hoitajan luo, joka puolestaan singahti toisaalle utelemaan mitä oikein oli tapahtumassa. Kuulemma rauhoitusmuotoani oli sittenkin päätetty muuttaa, saisin diapamin sijaan voimakkaampaa lääkettä suoraan suoneen juuri ennen operaatiota ja minulle (joka olin orjallisesti noudattanut käskyä tulla tuntia aikaisemmin paikalle) oli vain unohdettu informoida asiasta. Istahdin takaisin odottamaan, nieleskelin pintaan puskevan nyyhkytykseni ja rauhoitun hieman kun Petri ja Niko tulivat aulaan kurkistamaan joko olin päässyt tähystyksestä. Viimehetken vitsailut auttoivat paljon, en ehtinyt jännittää juuri yhtään kun valkoinen ovi avautui ja minut kutsuttiin viimeinkin paikalle.

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti, kolme eri naista esittäytyä rauhallisella äänellä ja minut ohjattiin makaamaan tutkimuspöydälle. Sydän hakkasi hulluna, kädet ja jalat hikoilivat jälleen kerran niin kylminä että sain vihlovia suonenvetoja. Lääkäri kyseli vatsaongelmistani ja minä yritin puhua mahdollisimman kovaa ja nopeasti huomattuani, että toinen hoitaja valmisteli kanyylin pistämistä oikeaan käteeni. Yläpuolellani keikkui televisioruutu, siitä kai näkyisi pian vatsalaukkuni sisältö. Ilkeä vihlaisu kämmenselässä, muistan irvistäneeni. Se tuntui hieman samankaltaiselta kuin verikoe, mutta aavistuksen inhottavammalta. Päässäni alkoi humista ja lääkäri ohjasi minut topakasti kyljelleen suihkautettuaan ensin kuumottavaa nestettä kurkkuuni. Muistan pidelleeni kummallista muovinpalaa jonka laitoin suuhuni ja ennen kuin ehdin kunnolla edes tajuta, näin jonkin mustan laitteen ja pääni muuttui todella usvaiseksi. Tajusin kyllä etäisesti mitä oli tekeillä, mutten oikein sisäistänyt tilannetta tai tuntenut mitään pelkoa muistuttavaakaan. Hetken ajan tuntui siltä kuin kurkussa olisi ollut jotakin todella epämukavaa ja aloin yökkimään krampinomaisesti. Joku painoi minua petiä vasten, paperit kahisivat pääni alla ja tunsin kevyen hipaisun jossakin vatsani perukoilla. Sitten olinkin yhtäkkiä istuallani muovinen kapula kädessäni ja hoitaja siirsi oksennuksen tahrimat paperit roskakoriin. Sain vastalääkettä ja olin jotenkin aivan ymmälläni, tuntui kuin koko toimenpide olisi kestänyt korkeintaan 10 sekuntia ja epäilin oliko kamera muka oikeasti käväissyt vatsassa asti ''niin lyhyessä ajassa.'' (Oikeasti gastroskopia kesti noin kymmenen minuuttia)

Vaapuin käytävään kämmenselkä siteessä ja jotenkin aivot hitaalla. Olo ei ollut yhtään humalainen kuten olin luullut vaan ennemminkin... hämmentynyt ja poissaoleva. Petri oli ostanut minulle lohdutukseksi dinosauruspehmolelun ja vei sitten minut ja Nikon syömään Metsäkankaan khyyleimpään burgeripaikkaan, Mafia Burgeriin. Kotona kömmin vadelmalimonadin kanssa raskaan peiton alle ja vain hölmistelin sitä että kesänmittainen jännitys ja piina oli ohitse. Enää pitäisi odotella kiltisti koepalojen tuloksia ja syödä rautaa vielä pari kuukautta.

Näin jälkikäteen muistia pinnisteltyäni tajusin ettei edes oksentaminen tuntunut pahalta tähystyksen aikana. Kurkunpuudute teki oksentamisesta jotenkin pehmeän tuntuista ja kramppaaminenkin tuntui vain siltä kuin olisi yskinyt voimakkaasti. Mihinkään ei koske, kurkku vain on hieman karhea ja kämmenselkää jomottaa. Siinä se nyt sitten oli. Uudelleen en menisi kirveelläkään, mutta tuntuu helpottavalta sanoa ettei se niin kuolettavaa ja nöyryyttävää ollutkaan.

Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet, syytän yhä rauhoittavien jälkivaikutuksia!

8 kommenttia:

  1. Täällä kanssa vielä kurkku kipeänä siitä eilisestä rääkistä :D Sulla kävi hyvin, että sait noi rauhottavat kun mä meninkin pelkällä puudutteella vaan ja tajusin koko ajan liian hyvin, että mitä ne tekee :> Kamalat röhkinnät ja yökkäilyt kuulu, mutta onneks oli kans nopeasti ohi vaikka paniikki meinas iskeä useasti siinä.. :P Eikä löytyny mitään erikoista, mulla ongelmat on paksussa suolessa enimmäkseen, mutta jouduin kans tohon vielä että voidaan sulkea pois muita vaivoja.. Ihana tunne, kun ei tarvi pelätä nyt, mäkin olin tiennyt koko kesän että joutuu tohon.. :/ Toivottavasti sunkin vaiva selviäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ois ikinä pystynyt koko operaatioon ilman rauhoittavia! Hatunnostot kaikille jotka ovat menneet pelkällä puudutteella, en tajua miten kukaan voi pysyä siinä tilanteessa rauhallisesti aloillaan kuolematta järkytykseen : D

      Poista
  2. Heh, mulla taas tehtiin toista reittiä se tähystys viime syksynä! :D Kiroilin kuin merimies koko operaation ajan ja lääkärin korvat oli punaiset. Mutta pahinta oli se valmistautuminen kyseiseen operaatioon.. Kipu voittaa hypotermian ja heikotuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyh, mäkin arvuuttelin pitkään mahdankohan joutua kolonoskopiaan heti gastroskopian jälkeen. Jos tulee kutsua sinne niin saavat kyllä vähintään tainnuttaa mut : D

      Poista
  3. Kuulostaa hirveältä operaatiolta. Onneksi se on nyt ohi. Jaksuja. <3

    VastaaPoista