sunnuntai 14. elokuuta 2016

Laiskimus maximus

Tanssin tänään pienen voitontanssin vietettyäni kolme päivää riutuneena räkähirviönä. Jostakin likaisen villapaidan, takkuisten hiusten ja yksisarvisboksereiden alta löytyi kuin löytyikin ihminen, ehkä vähän kalpea ja niiskuttava sellainen, mutta ihminen kuitenkin. Ruokavalioni on viimeisen viikonlopun aikana koostunut lähes ja ainoastaan herkuista, en tajua mikä siinä on, mutta kuumeessa iskee aina niin mahtavat juustonaksu- ja suklaahimot että kuola (ja räkä) valuu jo pelkästä ajatuksesta. Huomenna on pakko ryhdistäytyä tai viikon kuluttua Muotsikka saa uuden pizzanaamaisen, perunasäkkiin pukeutuneen opiskelijan.

Se kauan kammottu tähystysaika saapui viimeinkin postissa. Minun täytyy lähteä keskiviikkona tuntia aikaisemmin sairaalalle nautiskelemaan nestemäistä rauhoittavaa ja ottaa urhea ritarini Petri lastenvahdiksi jahka pääsen operaatiosta pois. En oikein enää osaa sanoa mitä ajattelen koko jutusta, oikeastaan yritän olla ajattelematta sitä ollenkaan. Toisinaan nyyhkyttelen itsekseni sitä miten kammottavaa ja nöyryyttävää tähystys tulee olemaan, toisena päivänä taas päätän toimeliaan jämäkkänä vain saada koko homman pois alta. Olen melko varma ettei sieltä kuitenkaan mitään löydy, joten en jaksa stressata tuloksia sen kummemmin. Kaiketi olen jo jotenkin turtunut kaikenmaailman testeihin kun edes tiistain verikokeet eivät jännitä normaaliin hyytävään tapaansa. Ainoa asia mikä minua tällä hetkellä hieman huolestuttaa on se ehdinkö parannella limaisen kurkkuni ennen kuin joudun nielaisemaan kameran (ja montako ihmistä tartutan huomenna kun lähden suohirviönä töihin.)

7 kommenttia:

  1. Myös minä syön aina kipeänä ollessa lähes pelkästään herkkuja. Flunssaisena ruoan nieleminenkin on välillä niin kurjaa, että jotenkin sitä on pakko saada motivoitua itseään - vaikka sitten nameilla :D

    Tsemppiä tähystykseen, kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kjeh, en onneksi sitten ole ainoa joka mässäilee ainoastaan roskaruokaa flunssassa : D

      Poista
  2. selviät, sir! kaikesta. (muista viis, suohirviöillä on oikeutensa!) B----) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. byhyy suohirviö kiittää ja kuittaa!

      Poista
  3. Tsemppiä tähystyksee! Itelläki on huomenna edessä vatsalaukun tähystys ja pelottaa kans.. :/

    VastaaPoista
  4. Katoin että oot näköjään kans Lahdesta, oon siis toi sama joka menos huomenna tähyy :D Hyvä sattuma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, me varmaan ollaan sitten menossa samana päivänäkin vielä! : D

      Poista