lauantai 6. elokuuta 2016

Nimenvaihdosta


Nokkelimmat ovat varmaankin pistäneet merkille että olen jo useamman kuukauden verran jupissut kuumeisesti sukunimen vaihtamisesta ja piinannut prosessin läpikäyneitä pitkin internetin ihmemaailmaa. Nyt se sitten on vihdoinkin ohi ja vieläpä yllättävän helposti. (Enää pitäisi hakea uudet henkkarit poliisilaitokselta ja muutaman kuukauden sisään uusi ajokortti.)

En koskaan inhonnut vanhaa sukunimeäni, se ei vain tuntunut sillä tietyllä tavalla ''omalta'' kuin olisin tahtonut. Muutaman vuoden tuumailtuani tulin siihen lopputulokseen että kun täällä kuitenkin eletään vain kerran niin miksei sitten samantien sen nimisenä kuin tahtoo. Kaikista suurin kynnys nimenvaihtamiseen oli se että pelkäsin sukulaisten reaktioita, mutta ilmeisesti täysin turhaan. Eihän kukaan tällä telluksella ole koskaan kutsunut minua sukunimelläni saati sitten niillä toisillakaan nimillä, joista myös luovuin sukunimeä muuttaessani. Uusi nimikin on omasta suvusta, mummon peruja. Ainoastaan Petri päätti ensimmäisten päivien ajan viihdyttää minua jokaisella kornilla vitsillä jonka keksi uudesta nimestäni, mutta jaksoin omasta mielestäni varsin mallikkaasti kuunnella jokaisen hihityksen säestämän tölväisyn jonka tämän parisuhteen karvaisempi osapuoli suustaan päästi.

Itse hakemuksen tekeminen oli naurettavan helppoa, täytin vain netissä sähköisen anomuksen ja viikon tuskaisen odottelun jälkeen sähköpostiini kilahti lasku. Laskun maksamisesta kesti vain muutama tunti kun sain uuden viestin: hakemukseni oli hyväksytty. Tein kädet vapisten myös etunimenmuutosilmoituksen ja myös sen lasku saapui kotiosoitteeseen noin viikon kuluessa. Uskon että uudistunut etunimeni (tai pikemminkin toisten nimien puuttuminen) päivittyy väestönrekisteriin tulevalla viikolla, oikeastaan oli jopa pieni yllätys että sukunimen käsittely sujui tuplasti nopeammin kuin etunimen muuttaminen.

Olen viettänyt nyt viikon uudella nimellä varustettuna ja kaikki on käynyt kummallisen kivuttomasti. Ovessa komeilee uusi nimi, kelan kirjeet ovat löytäneet perille ja se hartaasti harjoiteltu nimmarikin luonnistuu kuin vettä vain. Ainoastaan virallisia puheluita tehdessä täytyy miettiä se pieni hetki että minkä nimen sitä suustaan lipsauttaa, mutta uskon tottuvani siihenkin hyvin pian. Kyllähän se maksoi, mutta on mielestäni jokaisen roposen arvoinen muutos.

2 kommenttia:

  1. Minullakin on hieman henkisiä ongelmia sukunimeni kanssa. Koen jotenkin enemmän äitini tyttönimen omaksi, mutta en vaan kehtaa käydä vaihtamassa. Toinen nimikin on aivan turha. En ole ikinä käyttänyt sitä, eikä ole kukaan muukaan.
    Kiva että uskalsit ja hyvä että prosessi sujui ilman mitään ihmeellisyyksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näkyikin sopivasti Kelan sivuilla että nimeni on jo kokonaan päivittynyt! Tuntuu hassulta miten eriaikaisesti kaikkialle tieto päivittyykään: verkkopankissa on yhä vanha nimeni, kelan kirjeet tulee uudella sukunimellä mutta vanhoilla etunimillä ja verkkoasioinnissa on kaikki ajan tasalla.

      Mietin itsekin pitkään jospa vain jättäisin nimeni sellaiseksi kuin se on, mutta loppujen lopuksi haaveet nimenvaihdosta alkoivat pyöriä päässä päivittäin. Toisille nimi on isompi, toisille pienempi juttu. Itseeni nimenvaihto tuntuu vaikuttaneen positiivisesti ja piristävästi : D

      Poista