perjantai 13. tammikuuta 2017

With no intent to fall apart


Perjantai kolmastoista. Kuuntelen bussimatkan kouluun niin kertakaikkisen masentavaa soittolistaa että karvas pala takertuu kurkkuun. Eksyn hajamielisenä väärään rakennukseen ja joudun juoksemaan toiseen. Luennon alkaessa yritän piristää itseäni  läpikuultavalla mansikkatikkarilla, mutta sen terävä roso avaa kieleni ja kaikki alkaa maistua tympeästi vereltä. Nenäkorun sarana löystyy, rengas putoaa pulpetille ja sen kaiken taustalla sydän lyö raskasta epätahtiaan tehden aivoista laiskan ja tottelemattoman elimen. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Kieltä tykyttää. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat valtavilta ja dramaattisilta.

Sairastin masennusta kuusi vuotta, joihin mahtui niin parempia kuin huonompiakin jaksoja. Silti oireiden uudelleen alkaminen tulee aina yllätyksenä, vähän niin kuin torakka jonka luuli jo kerran liiskanneensa. Kaamoksen aikaan on aina oltava ekstratarkkaavainen ja toisinaan toivon hampaat irvessä että kausittaista alakuloakin varten keksittäisiin jonkinlainen influenssarokote. Taisin kaikesta huolimatta saada tänäkin vuonna tartunnan, joten ei kai muu auta kuin lähteä soitellen sotaan ja vetää masennusta turpiin 100-0 (mikä on muuten aivan perhanan vaikeaa kun mieli tekee vain käpertyä itseensä, kasvattaa sammalparta ja eristäytyä ihmisistä ikuisiksi ajoiksi)

Ihan vain koska tahdon saada päähäni pesiytyneen demonin korvat vuotamaan verta, taidan kasata bussimatkoille niin imelän tyttöenergiasoittolistan että tuskin selviydyn reissaamisesta itsekään ilman karmivaa virnistystä. Villasukat, venyttelyä ja parsakaalia, masennus ei nyt sovi päiväjärjestykseen.

2 kommenttia:

  1. Tuttu tilanne, paljosti tsemppiä! Eiköhän se sitten keväällä helpota ja siihen ei onneksi enää kovin kauaa edes ole :) niin ja niin söpöt hiukset sinulla tuossa kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^3^ Onneksi kevät on tulossa, uskon että kasvava valon määrä helpottaa huomattavasti piristymisprosessia

      Poista