tiistai 20. kesäkuuta 2017

R Y S K I S


Ja yhdessä rysäyksessä kaikki olikin jo tehty. Ruksi toisensa perään ruudut täyttyivät kesän To Do -listasta jättäen jälkeensä sekä viipyilevän tyytyväisyyden tunteen että typertyneen tyhjiön siitä miten paljon aivoja nopeammin aika kulkeekaan. Sinne meni Korkeasaari, shoppailureissu Helsinkiin, Linnanmäki ja Desucon. Makoilin parvekkeella syöden jäätelöä, kävin siskon kanssa torilla auringon paahtaessa suoraan taivaalta, tilasin netistä hupsut kengät ja sain täytettä kylpypallovarastooni. Mietin meneekö kaikkien elämä samalla tavalla aave-moodissa, ei sellaisessa surullisessa ja harmaassa, vaan sellaisessa usvassa jossa kyllä nauttii olostaan muttei oikein rekisteröi mitä on juuri tekemässä ja kokemassa. Sitä tulee vain leijailtua aikojen halki, eikä mistään oikein saa kunnollista otetta. Ehkä se on se väsymys tai sitten olen ymmärtänyt jotakin väärin sen suhteen miltä ihmisapinoista kuuluisi normaalisti tuntua. (Kämpässämme on viimeiset kaksi viikkoa asustanut kaksi unissakävelevää pälpättäjää, joten kai sekin vaatii veronsa.)

Kalenterin täyttymisen lisäksi oman pianonsa niskaan tiputti kasa terveysmurheita. Ihmishuolien lisäksi saan harmaita hiuksia ja sydämentykytyksiä vanhan kollimme Pyllyn kohonneista munuaisarvoista. Alkava vajaatoiminta on kuulemma yleinen kissavanhusten vaiva, eikä mitään hurjia toimenpiteitä vielä tarvita. Pitää vain keskittyä sijoittelemaan vesikuppeja ympäri asuntoa, huolehtimaan veden raikkaudesta ja panostaa munuaisystävälliseen märkäruokaan. Ei olisi vaiva voinut pahemmin ajoittua, sillä juuri vähän aikaa sitten posti toi mukanaan samperin kalliit 7kg kuivamuonaa, jonka syöttäminen pitäisi nyt lopettaa munuaisten säästämiseksi. Huomaan olevani välillä niin laitoja myöten stressaantunut että herään yöllä tökkimään kissoja ja poikaystävää ihan vain varmistaakseni että mokomat ovat yhä hengissä.

Mietin välillä hiljaisina hetkinä tätä blogia ja kaipailen kulta-aikaa, jolloin suosikkiblogeja oli kymmenittäin ja uusia postauksia feedissä joka päivä. Nykyään tuntuu että kaikkien tahti (omaani myöten) vain hidastuu ja kuulumisien kertominen on muuttunut yksinpuheluksi datapreerian kanssa. Apeaksi vetää miten paljon välillä kaipaan vuosikausia netissä stalkkaamieni ihmisten kuulumisia, mutten enää tiedä missä puoletkaan majailee vai majailevatko enää missään. Instagram ei ole koskaan varsinaisesti ollut vahvuuksiani, mutta olen yrittänyt tsempata itseäni postaamaan myös naamaani ihan vain terapiana. Bongasin jälleen kerran ison kasan netti- ja oikean elämän tuttuja Desuconissa, mutten kehdannut moikata kuin yhtä. Ajattelin kyllä aluksi, mutta nähtyäni ensimmäisen tutun naaman väkijoukossa pyörähdin vinhasti kannoillani ja kiirehdin vastakkaiseen suuntaan sellaista vauhtia että hattu oli lentää päästä. Ujopiimäily on rankka laji, onneksi oli aurinkolasit peittämässä kauhusta pullistuvat silmäni. Sisko hymyili kuin herttainen hyeena ja luonnehti minua ujoksi yksisarviseksi. (Ensi vuonna otan tavoitteeksi moikata jokaista ihmistä jonka conissa tunnen!)

Ps. Ei ihme että satuolentoja ei näy missään, minunkin tarvitsi vain astua rapun ovesta ulos yksisarvispanta päässäni ja pikkupojat kivittivät minut pusikoiden suojasta ennen kuin ehdin taksiin asti.

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tykkään tuosta asusta ihan hurjan paljon!

    Kauheasti kyllä oma blogilistakin kaipaisi lisää täytettä, kun niin moni aiemmin lukemani on ehtinyt hiljentyä. Kivojen uusien lukututtavuuksien löytäminen on vaan niin työlästä tässä fitness- ja vauvablogien viidakossa. Yritän kantaa oman korteni kekoon postaamalla säännöllisesti ja kommentoimalla ahkerasti. Postaustahdista en ole ihme kyllä aikoihin lipsunut, mutta useinkin on niitä päiviä kun lukee oikeasti kiinnostaviakin postauksia jaksamatta miettiä mitä kommentoisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos! Desuconissa oli läkähdyttävät 24 astetta lämmintä (kuvittele vain lämpötila täyteen ahdetussa Sibeliustalossa....) ja löysin viimeinkin käyttöä vanhoille urheiluliiveille B) Itsekin tuskailen sen kanssa ettei ns. alttisblogeja oikein enää löydä.

      Poista
  2. Olen huomannut saman hiljenemisen ja postaustahtien hidastumisen, mikä on surullista. Syyllistyn siihen kyllä itsekin lähinnä aiheiden puutteen vuoksi. Kommentoidakaan ei aina jaksa tai osaa. Kirjoittaminen kun ei kuulu omiin vahvuuksiin.

    Mikä sen kuivamuonan tekee huonoksi ruoaksi munuaisvaivaiselle? Kuivuus? Eikö niitä voisi kokeilla syöttää vedessä paisutettuna?

    ps. ihana asu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma hidasteluni johtuu lähinnä siitä että sometilejä alkaa olla paljon ja välillä (hih) pitäisi yrittää elää koneen ulkopuolistakin elämää : D

      Kuivamuona tekee hallaa munuaisille juuri tuon kuivattamisen takia, sillä munuaisten vajaatoiminta jo itsessään kuivattaa kissaa. Toinen juttu on se että vähän huonosti toimivat munuaiset eivät pysty enää samalla tavalla käsittelemään fosforia, mitä suurimmassa osassa kuivamuonia on suurehkoja määriä. Tietty on erikseen munuaiskuivamuonia, mutta omat löytämäni merkit ovat olleet ravintoarvoiltaan melkoista höttöä.

      Poista
  3. niin cool sinä!!!! ♥♥♥♥

    ps. älä ikinä lopeta bloggaamista sun postaukset hymyilytyttää stalkkaan sua vaikka olen itse toistaiseksi tauolla. mutta. minä. palaan. vielä. nnngghghghh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GOTTA BE COOL OUJEA ♥♥♥!! En lopeta koskaan perhana, taistelen vaikka yksin tuulimyllyjä vastaan kunhan saan lärpättää valtavia tekstimuureja mummouden hamaan asti!

      Poista
  4. AH, sun tyyli on niin GOALS ♥ (Miksiköhän tuon sanomisesta tuli iso dejavú?)

    Ja paljon tsemppiä sulle kaikkiin vastoinkäymisiin! Sun blogi on yksi niitä harvoja, joiden uuden postauksen bongatessa on pakko päästä lukemaan heti eikä huomenna, ja nää saa mut aina tosi hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista
  5. Ihana asu! <3 Muakin harmittaa se että bloggaaminen vaan vähenee nykyään, sekä muiden että oma. Mulla tää nyt yleensäkin on aika kausiluontoista, välillä riittäis juttua joka viikko ja joskus kerran kahdessa kuussa. Mut mulle bloggaaminen on niin tärkeää, etten aio lopettaa :) Toivottavasti itsekin jaksat jatkaa, oon aina tykännyt lukea kuulumisistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin samoin! Ainahan me vanhat bloggaajapierut voidaan toivoa sormet ja varpaat ristissä että kirjoittelu nousee vielä jonakin päivänä takaisin suosioon :3

      Poista
  6. Minä olen täällä! Ahkera internet-stalkkeri ja liian ujo kommentoimaan, yritän muistaa kuitenkin aina painaa Miau!ta, jotta tiedät että ruudun toisella puolella tosiaan on elämää.
    Oon itsekin huomannu, että blogiskene on jotenkin alkanut hiljentymään, mikä on tietysti sääli :< toisaalta, ehkä vloggaaminen on alkanut valtaamaan jalansijaa bloggaamiselta..?
    Sinun blogia on ihana lukea ja vaikutat upealta ihmiseltä, älä lopeta ikinä <3

    VastaaPoista
  7. En lopeta oi mystinen mutta ihana stalkkerini! Pakko myöntää että vloggaaminen kuulostaa omaankin korvaan mielenkiintoiselta ja aina välillä haaveilen että olisi rohkeutta vetää kännykän kamera esille julkisilla paikoilla mutta vielä toistaiseksi tyydyn vain katselemaan. Tuskin lopetan bloggaamista, kirjoittaminen ruudun suojista on vain niin terapeuttista ja mukavaa

    VastaaPoista