torstai 19. lokakuuta 2017

Eläinkylän pormestari

Olen maalannut naakkoja, munuaisia, mustekaloja ja alastomana lavalla palelevia naisia. Keittiön ikivanha pirttipöytä on täynnä sitkeitä akryylitahroja ja pieniä puukon jättämiä monttuja. Tunnun aina kirjoittavani pakonomaisesti samat sanat: aika kulkee nopeasti, minulla on kiire, minua väsyttää, sydän hakkaa. Vastoin laiskiaismaisen hitaaksi muuttunutta luontoani, olen kuitenkin saanut hoidettua alta pois paljon asioita, jotka minun olisi pitänyt hoitaa jo noin vuosi sitten. Vahtimestari oli tipauttaa leukansa lattialle kun tajusi että olen elellyt koulussa jo vuoden ilman avainlätkää tai omaa lokeroa. Mahtoi arvostaa kovasti tätä paljastusta etenkin kun pitää mielessä, että kouluumme onnistui livahtamaan lauma sottaisia narkkareita jotka rikkoivat ikkunan ja ryöstelivät koneita. Sen siitä saa kun puolet porukasta hiimailee rakennuksessa ilman avainlätkiä ja jättää ovia auki tupakalle mennessään.

Kerään seuraavalla viikolla kolottavat luuni ja lähden kotikonnuille susirajalle. On mukavaa nähdä perhettä, etenkin nyt se tuntuu erityisen tärkeältä kun yksi sen jäsenistä on sairaana ja syksy keltaisimmillaan. Kaiken kylmän ja märän keskellä on kuitenkin paljon hyvääkin kuten Tigerin parin euron pääkallolasit, halloweenkarkit, musta kaulaliina ja kanelintuoksuiset kynttilät. Olen käynyt (kerrankin!) koulun viinintäyteisessä opiskelijatapahtumassa, nähnyt Elinaa kaupungilla ja vanhoja koulututtuja omalla kotisohvalla. Animal Crossing jaksaa yhä viihdyttää herttaisen positiivisella pikselimaailmallaan, joten taidan jatkojaarittelujen sijaan vain kiehauttaa itselleni lisää mustaherukkamehua ja uppoutua pieneen eläinkylään, jossa minä saan olla pormestari.