lauantai 2. joulukuuta 2017

Pieniä sieviä


Kaivan makuuhuoneen koreista ulos kaiken. Mustia rusetteja, vaaleanpunaisia rusetteja, nahkaisia rusetteja, muovisia rusetteja, isoja ja pieniä rusetteja. Helminauha on sotkeutunut kahteen hopeiseen kaulakoruun, jotka ovat peräisin yläasteelta. Erottelen huolellisesti rytätyt kuitit kauniisti pakatuista saippuoista ja värikkäistä meikkisiveltimistä. Mielessä vellonut sotku puhdistuu samaa tahtia hyllyjen kanssa ja kun ylimääräinen roska on viimeinkin siivottu pois, yritän hetken asetella uutta meikkipussiani sängylle muutaman lempiesineeni kanssa. Manas syöksähtelee petivaatteissa kuin villiintynyt villapöllö, kaataa asetelman ainakin kahdesti ja riehaantuu peittomytyn takaa pilkistävistä silveltimistä. Joudun tarraharjaamaan ostokseni ennen kuin otos onnistuu. Nauran hetken kuvalle jossa kissa syöksyy peittokasan taakse niin että meikkipussin takaa paljastuu tärähtänyt takamus ja pörhöllään oleva häntä. Ulkona on nopeasti pimeää, taivas tummuu siniseksi kun lataan kuvan instagramiin ja jään makoilemaan sängylle kattoa katsellen. Alakerrassa on juhlat. Minulla uudet korvakorut ja vaaleanpunaisia hiuspinnejä. Pian pahin on ohi ja päivä pitenee.


5 kommenttia:

  1. Apua miten ihana meikkipussi, en kestä! Mistä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empistä! Ei kyllä ole varmaankaan (köhköh) tarkoitettu meikkipussiksi, mutta on juuri täydellisen kokoinen omalle arsenaalille : D

      Poista
  2. Iik! Mäkin kattelin tota pussukkaa! Hinta vaan hirvitti liikaa ja noita pusseja löytyy vaikka muille jakaa :(
    Söpöt sutit myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelin hankinnan sopivasti sillä että multa löytyy aivan järkyttävän iso määrä pikkupussukoita, muttei yhtäkään johon meikkini sopisivat, kjeh kjeh!

      Poista