sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Sunnuntai

Ruplattavassa kahvipannussa on jotakin romanttista. Odotin kahvia vesi kielellä, lasipannun pinta höyrystyi suurille pulleille pisaroille ja sen sisältämä neste häilyi ystävällisestä kullanruskeasta sysimustaan sitä mukaa kun kuuma juoma lorisi suodattimen läpi. Vielä muutama vuosi sitten vihasin kahvia ja vielä kahvia enemmän vihasin sitä kuinka sukulaiset kerta toisensa jälkeen möläyttelivät joko olin oppinut juomaan sitä. No nyt opin, koska oli pakko. Vaihtaisin koska tahansa teehen jos vain voisin, mutten ole uskaltanut kokeilla kuin yhden kupillisen silloin tällöin kaapin perälle unohtuneita jämiä. Nyt kun sain lahjaksi kauniita teekukkia, en voi muuta kuin kokeilla, jonakin päivänä, jos vatsa kestää. Jos. Suurimman rakkauden kahviin herätti vaniljasoijamaito, jota lorauttelen nykyään suurinpiirtein kaikkialle: kahviin, kaakaoon, puuroon, smoothieihin ja joskus ihan muuten vain suoraan suuhun. Maidon välttely on sujunut melko hyvin ellei satunnaisia juustovoileipiä lasketa, mutta lihan ei niinkään. Kouluruualla on helppoa valita kasvislinjasto, mutta kotona laiskuus vie makaronilaatikon ja nakkisopan äärelle. Muutama hyväksi koettu kasvisruokaresepti kuitenkin verestää mukavasti muistoja siitä miten kevyt olo viime kesänä oli. Ehdottomat lempparini ovat härkispastakastike (maailman helpoin ruoka) ja kikhernecurry, winkwink niille jotka pohtivat vegaanisten sapuskojen lisäämistä arkeen!

Hassua miten paljon lisääntyvän valon määrä voi vaikuttaa ihmiseen, olo on suunnilleen kuin talviunilta heränneellä karhulla. Yhtäkkiä pystyykin taas ajattelemaan selkeästi ja päänsisäinen tahmeus alkaa hiljalleen kaikota kesän ikävöinnin tieltä. Heräsin tänään yhdeksältä, värjäsin hiukset, tein ruokaa, tiskasin, katselin youtubesta videoita, leikin kissojen kanssa ja päivää on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä imurointia ja pilatesta varten. Joulukuussa tuntui siltä ettei päivässä ehtinyt kuin juoda aamukahvin, istua tietokoneella, märehtiä ja mennä takaisin nukkumaan. Pitkästä aikaa kaiken myllerryksen keskellä sitä tulee tunteneeksi innostusta ja odotusta tulevasta, vaikka koulussa olisikin vähän kiireistä ja kukkaro ammottaisikin tyhjyyttään. Ja niin sen elämän kai kuuluukin olla. Mukavasti sekaisin.

4 kommenttia:

  1. Siun postauksia on aina niin kovin ilo lukea. Kirjoitat kauniin kuvailevasti. :)

    VastaaPoista
  2. Mun alkoi tehdä mieli kaffetta. :D Menenkin tästä keittämään. -->

    VastaaPoista