keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Karman kostoa ja rämisevää rokkia





Lopputalven saldo: kolme komeaa liukastumista, yksi kärsinyt tärykalvo, yksi paleltunut ylähuuli, kaksi paleltunutta rystystä ja yksi onnettomuus johon liittyi kurkku, juustohöylä ja peukalo. Olen kuluneen talven aikana hekotellut huivini takana Trion edessä liukasteleville rouville, joten karma päätti laskuttaa minua ankarasti huvistani. Kummasti sitä oppii myötämielisyyttä toisia kohtaan kun itse tärähtää berberilleen liikennevaloissa ja joutuu pikaisen häpeän kuumotellessa miettimään kuuluuko keskellä kaupunkia liukastuessa sanoa jotakin. ''Hupsis, hehheh, liukastuin'', kaikuisi luultavasti kuuroille korville. Sitä vastoin olin näkevinäni kuinka joku muu hymyili vahingoniloisesti takkinsa uumenista, aivan niin kuin minäkin vielä vähän aikaa sitten mustelmaisille kohtalotovereilleni. Nilkutin kauppakeskuksen vessaan puistelemaan hiekkaista takamustani ja pesemään kirveltävää kuraa kämmenistäni. Siitäs sain.

Megapakkaset olivat ja menivät, kävin majailemassa Ennsesterin jääkaapiksi muuttuneessa yksiössä ja opin sekä pelaamaan korttia että arvostamaan pitkien kalsareiden lämpöä. Hämeenlinnan yöelämästä ei kamalaa karaokea puuttunut, lätkimme parhaisiimme pynttäytyneinä paskahousua ja katsoimme hihitellen kissavideoita. Night well spent! Mukaan hyytävältä reissulta tarttui kaksi paitaa lastenosastolta, luupinnit, vartalotuoksu ja palava rakkaus veriappelsiineihin. Kotiinpaluun jälkeen ei kaikki sitten sujunutkaan enää niin hyvin. Pylly-kollillamme on ollut jo vuoden verran satunnaisesti omituisia dementiakohtauksia, mutta nyt niitä tuntuu olevan päivittäin. Sydäntä kaihertaa ikävä ajatus siitä että aikamme hurmaavan harmaan herran kanssa alkaa olla hiljalleen loppumaan päin, kissasta alkavat yksinkertaisesti varaosat loppua vanhuuden vaivojen jyllätessä. Maanantaina kuitenkin selviää missä ollaan munuaissairauden kanssa menossa, toivon mukaan matkaan tarttuu jotakin millä helpottaa vanhuksen oloa, oli se sitten verenpainelääkettä tai tietotaitoa tilanteeseen.

Muutoin elämä on rullannut samoilla uomilla kuin aina ennenkin tähän aikaan vuodesta: koko talven löhöäminen ja raskaaksi lipsahtanut ruokavalio kostautuvat turpeana epämukavana olona, lisääntyvä auringonvalo paljastaa miten kammottavan sotkuinen meidän kämppä on ja aivot heräilevät jostakin kaamosmasennuksen uumenista tällekinvoiskaitehdäjotakin -uumoiluihin. Vaikka akut eivät ole vieläkään aivan latautuneet talven koettelemuksien jäljiltä, tuntuu mukavalta etteivät armaat aivoni ole enää yhtä kohmeisessa kunnossa kuin esimerkiksi marraskuun mustina iltoina. Raskaampi ja rokahtavampi räminä on alkanut taas maistua synkän märehtemismusiikin sijaan, se jos mikä on varma kevään merkki!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti