keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Ei aina makaronia


Ensimmäisen ammattikorkeakouluvuoteni lopussa en tiennyt mitään muuta yhtä hikoiluttavaa, kammottavaa ja samalla niin väistämätöntä asiaa kuin opintolaina. Edelliset opinnot läpi siivittänyt säästötili alkoi huventua uhkaavasti ja ajatus omien rahojen käyttämisestä nollille tuntui hirveältä — minun mielessäni laina vaikutti kaikesta huolimatta helpotuksen sijaan kuolemantuomiolta. Laadin itselleni tiukan kuukausibudjetin, laskin kuinka paljon lainaa joutuisin ottamaan ja vietin jo etukäteen unettomia öitä siitä mahdollisuudesta, etten saisikaan kesäisin töitä. Ensimmäiset kuukaudet tulivat ja menivät ennen kuin tajusin että ehkä ihminen kuitenkin voi tavata kavereitaan useammin kuin kerran kuukaudessa ja bussikortin ostamatta jättäminen talvipakkasilla ei ole hyvä idea. Rahaa kuluikin ruuan ja laskujen lisäksi vessapaperiin, kissanhiekkaan, särkylääkkeisiin ja uusiin sukkiin, mikä oli mielestäni aivan ennenkuulumaton ajatus budjettia laatiessa. Opiskelijan olisi mielestäni pitänyt pidättäytyä kaikesta vähääkään hauskasta, turvautua arjessa niksipirkan vinkkeihin ja syödä jokatoinen päivä makaronia tai puuroa. Tulojani ja menojani laskiessani olin kätevästi unohtanut sen että laadin budjettia elämistä, en hidasta kuolemista varten.

Natsimainen asenteeni lainaa kohtaan höllentyi viime vuonna kun kissavanhuksemme Pylly oli todella sairas. Muistan katselleeni kalpeana munuaiskontrolleista koituneita eläinlääkärilaskuja ja todenneeni itselleni että se oli vain rahaa ja rahaa vievä tilanne oli vain väliaikainen. Otin nöyrästi enemmän lainaa silloin kun kissa täytyi viedä lääkäriin ja lakkasin vahtaamasta hysteerisesti numeroita, mikä puolestaan auttoi minua hiljalleen ymmärtämään että myös minun tilanteeni oli sekä väliaikainen että pakollinen. Viimeistään luokkaretki Grafialle helpotti mieltä sen verran että käsitin joskus vielä pääseväni palkkatöihin, vaikka tilastot näyttävätkin graafikojenretkujen osalta melko kammottavilta (ja tähän syynä on se ettei graafinen suunnittelija ole suojattu ammattinimike btw.) Päätin hitaasti kypsyneen ajatusketjun päätteeksi etten eläkään pelkällä makaronilla vuoteen 2020 asti ja kun ottaa huomioon historiani erilaisten puutostilojen kanssa, päätökseni taisi olla ihan fiksu vaikka itse sanonkin. Elämä alkoi kumma kyllä helpottaa kun lähdinkin pikkusiskoni kanssa rentoutumaan viikonlopuksi Helsinkiin ja kehtasinkin vielä nauttia sekä Lushin että kissakahvilan antimista. Ostin uudet sukat ja kävin terassilla kavereiden kanssa, enkä kuollut vaikken saanutkaan kesätöitä tälle vuodelle. Feels good. Semipihinä onkin ihan hyvä olla, maksan mielelläni tulevaisuudessa takaisin rahaa jonka olen sijoittanut omaan hyvinvointiini.

8 kommenttia:

  1. Mäkin olin aluksi todella epäileväinen opintolainaa kohtaan (kiitos myös äitini "olen naimisissa tämän talon (lainan) kanssa" -asenteen), mutta nykyään nostelen sitä ihan mielelläni. Enkä toisaalta voisi edes tulla toimeen ilman sitä, koska en jaksa tehdä töitä opintojen ohella.

    Sekin "helpottaa" mieltä, että monet nostanee lainat vaikkei tarviiskaan, ja käyttävät sen matkusteluun. Opintolaina on kuitenkin elämän helpoin laina, enkä nykyään enää tajua miksi oon ajatellut et opintojen aikaisesta elämästä pitäisi tehdä väkisin paskaa kituuttamalla (tälleen yleistäen). :'D Tulevaisuuden työllistyminen toki mietityttää toisinaan, varsinkinn jos musta ei tulekaan OPETTAJAA, mutta se on sen ajan murhe sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla sama tilanne täälläkin, opiskelu on sen verran rankkaa ja oma jaksaminen rajallinen että en pystyisi työskentelemään opintojen ohessa. Mullekin on jotenkin hirttänyt päähän se ajatus kuinka opintojen ajan kuuluu kitkuttaa itku silmässä vaikka pahvilaatikossa, mutta lainaa ei oteta koska sisusaunaperkele ja niin edelleen : D Itse en pystyisi maksamaan edes laskuja jos en ottaisi lainaa: vuokra ja kuukauden ruokabudjetti nielaisee kaikki tuet mitä tulee, eikä me avomiehen edes syödä ulkona, juoda alkoholia tai tupakoida.

      Muiden lainankäytön vertailu on kieltämättä jotenkin helpottanut itseänikin, meidän luokassa löytyy lainalla matkustelevaa porukkaa ja niitäkin jotka uusivat rahalla puhelimiaan ja tietokoneitaan. Nuukuus on sen verran vahvana minussa etten itse kävisi kerran vuoteen ulkomailla, mutta silloin tällöin voi tehdä jotakin kivaa ihan vain mielenterveydenkin tukemiseksi. Jotenkin olisi kammottava ajatus että kitkuttaisin reikäisissä sukissa makaroniruokavaliolla melkein kolmekymppiseksi asti kun nykyinen koulun mokoma kestää neljä vuotta ja edellisen koulutuksen kaksi vuotta elin pihinä kuin piru.

      Poista
  2. Mä olen onnellinen, etten ottanut lainaa kun opiskelin teolliseksi muotoilijaksi kun nyt katsoo miten pitkään olen ollut työttömänä. Mutta kyllä se aika kamalaa ja epäinhimillistä kituuttamista oli eikä kenenkään TARVITSE kokea sitä. Yksissäkään bileissä en käynyt ja toisin kuin nettipalstan hyypiöt luulee, niin raha ei mennyt alkoholiin, tupakkaan, mäkkäriin ja hienostokahviloihin. Hyvä kun oli varaa vessapaperiin. Jos olisin tehnyt opintojen ohella töitä niin tuskin olisin valmistunut ajoissa, eikä sekään ollut hyvä idea. Hirveän ahtaalle ajetaan opiskelijat!

    Mutta hyvä muistaa, että raha on vaan rahaa. Sulla on yksi elämä, eikä sitä voi mitata rahassa! Nauti siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ne opiskelijat tietenkin juuri sellaisia, bilettää tietenkin kaikki tukensa ja sitten kehtaavatkin murmattaa lisää ;) Olisi kyllä ihan ideaalitilanne jos ei tarvitsisi nostaa yhtään lainaa, edellinen koulu oli onneksi vain pari vuotta joten sen ajan eleli vaatimattomasti säästöillä ja tuella. Nostan hattua kaikille superihmisille joilla riittää jaksaminen sekä opintojen mallikkaaseen suorittamiseen että työntekoon siinä ohella, minulta ei onnistuisi!

      Poista
  3. Mä olen kanssa käynyt nyt lukion lisäksi kaksi amista ja nyt loppusuorallaan olevan AMK:n. Kahteen ensimmäiseen en ottanut lainaa, enkä tajua nyt miten olen silloin pärjännyt. Vaikka olen työskennellyt koko ajan koulun ohella, niin nyt höllensin myös vähän lainakukkaron nyörejä, ja onhan sitä jonkin verran kertynyt... Vaikka vähän ahdistaa, niin onneksi se on joustavaa ja puoli-ilmaista lainaa, josta Kela vielä maksaa parhaassa tapauksessa sen 40% takaisin jos tässä pitää hyvää tahtia yllä :D Nimim. parhaillani menossa Fazerin kahvilaan ko. lainalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen sen verran glamour että ostin juuri kissanruokaa- ja hiekkaa lainalla : D Yritän aina lohduttautua sillä että ainakaan en ole törsäillyt mitenkään ylitsevuotavasti vaan käyttänyt lainaa tavalliseen elelyyn. Kuumottaa kyllä millainen summa kertyy maksettavaksi sitten loppujen lopuksi, mutta ei kai tässä oikein muutakaan voi kuin nostaa ja maksaa.

      Poista
  4. Itse oon nostanut lainaa n. puolet yliopisto-ajastani. Ja kannatti. Valmistuin ajallani, ja saan verotuksessa hyvityksen lainasta. Eikä tarvinnut kituuttaa. Suomessa on toistaiseksi kuitenkin ilmainen koulutus, eikä lukukausimaksuja jotka voi helposti olla sen 5000-10000 euroa /lukukausi. Ihan mielellään sitä lainaa silloin nosti, että voi opiskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei voi kuin ahkeroida ja toivoa että tulee itsekin valmistuttua ajoissa!

      Poista