sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kalloja kerrakseen

En enää edes muista milloin tarkalleen ostin ensimmäisen kalloreplikaattini, mutta sen kyllä muistan että olin kiukkuinen irokeesipäinen teinityttö, joka selaili usein haikein mielin etsyn ihanuuksia. Ensimmäiseni oli oikeastaan kaulakoru: se oli realistisen kokoinen, kuluneen näköinen korpinpää, joka täydensi täydellisesti ''pliis älkää lähestykö mua'' -asukokonaisuuttani vihaisen sotameikin rinnalla. Vaikka ajan myötä muutuinkin vähemmän kiukkuiseksi, hiukset kasvoivat ja tyylini kehittyi hillitymmäksi, ihastelin korppia tasaisin ajoin romukorini uumenista vielä vuosienkin jälkeen. Eräänä yönä päätin huvikseni etsiä kaupan josta olin kallon muinoin lunastanut ja törmäsinkin oikeaan kultakaivokseen, nettikauppaan nimeltään skullery. Korvakoruja, kaulakoruja, kallojäljitelmiä. Mustaa ja luunvalkoista, sileää pintaa, teräviä hampaita ja irtonaisia leukoja. Lienee sanomattakin selvää että rakastuin, siinä missä ruskea ja maatuneen näköinen kallo ei enää oikein sopinut tyyliini, valkoinen kolahti suoraan sydämeen. Ensimmäiseksi ostoksekseni valikoitui ilman epäröintejä lempieläimeni kissa, mikä ei tainnut tulla yllätyksenä kellekään joka tuntee minua edes vähäsen. Toimitusajat olivat tietenkin pitkät, mutta sen ymmärtää hyvin kun kauppaa pyörittää yksi henkilö, joka tekee tuotteet käsin alusta loppuun. Laatua en voi ylistää tarpeeksi, sillä on syynsä että olen tilannut vain ja ainoastaan skullerylta vaikka replikoja löytynee kyllä muualtakin.

Nyt kun kalloja on päässyt hiljalleen kertymään sen verran että niiden joukkiota uskaltaa kutsua kokoelmaksi (8), osaan jo nimittää ne kaksi vakiokysymystä jotka pulpahtavat tasaisin väliajoin esille. Mikä ihme niissä viehättää ja miksi ostan jäljitelmiä enkä oikeita kalloja? (Vastaus ei muuten ole se että olen kuolemaa ihannoiva saatananpalvoja.) Minun silmääni kallot ovat kauniita, hentoja ja mielenkiintoisia. Luunvalkeassa on tiettyä rauhallisuutta, sileä pinta tuntuu miellyttävältä sormien alla ja ajatus siitä että meillä kaikilla on pinnan alla jotakin yhteistä on jokseenkin tyynnyttävä. Toisin sanoen en näe kalloa kuoleman ja pahan symbolina, minulle kallot symboloivat luontoa. Nyt kun olen hetken ylistänyt kallojen luonnollisuutta, joku saattaakin ihmetellä että miksi ihmeessä sitten suosin valoksia? Ensimmäinen syy on puhtaasti se että tahdon kliinisiä valkeita kalloja. Toinen, oikeastaan yhtä painava syy on se, että ellen ole itse tappanut eläintä josta kallo on peräisin, mistä minä voisin tietää miten eläintä on kohdeltu? Suhtaudun hieman nuivasti esimerkiksi ebayn aitoihin kalloihin, ajatus siitä että minun kalloni olisikin kuulunut jonkun inhottavan ilkimyksen tappamalle lemmikkieläimelle ei varsinaisesti saa minua ajattelemaan hyvää koriste-esineestäni tai minusta itsestänikään. Skullery käyttää valoksiinsa aitoja kalloja, mutta hankkii ne vastuullisilta toimittajilta, joten voin siltä osalta huokaista helpotuksesta. Ymmärrän kyllä luonnosta löydetyt luut, Suomen sarvipäistä ylijääneet osat ja niin edelleen, mutta jos keräilee kalloja mahdollisimman laajalti, on vaikeaa hankkia esimerkiksi apinan tai hedelmälepakon kalloa varmana niiden eettisyydestä.

En ole koskaan sen kummemmin miettinyt milloin kokoelma on mielestäni valmis, mutta en ole tilanpuutteen takia koskaan ajatellut ostavani erityisen isoja kalloja. Pienet ja viehkeät ovat enemmän mieleeni, ilves on isoin josta olen tähän mennessä haaveillut, enkä tahdo muuttaa kotiamme eläintieteelliseksi museoksikaan. Nyt kun skullery on hiljalleen siirtymässä valkeista kallojäljennöksistä enemmän taidekaupaksi, minun pitäisi hiljalleen ryhtyä katselemaan kallojani toisaalta. Ajatus on jotenkin väsyttävä kun on tottunut varmaan laatuun, minua ei hirveästi huvita käyttää rahaa johonkin joka sitten paketin avattua saattaakin paljastua huonoksi tekeleeksi. Mutta ehkä tämä vielä tästä, kuka tietää vaikka keräily jäisikin hissukseen tähän tai ties vaikka löydänkin uuden aivan mahtavan puodin harrastustani varten.

2 kommenttia:

  1. On ne kyllä kauniita! Mua kiehtoo kalloissa myös orgaaniset muodot, luonnollisuus ja tavallaan myös funktionaalisuus. Tällä hetkellä multa löytyy vain aito alaleuaton supi, mutta lisää houkuttaisi hankkia. Suomen luonnossa eläviä otuksia uskallan vielä ostaa aitoinakin, mutta varmaan jos jostain eksoottisemmasta joskus innostuisin niin hankkisin replikana.

    VastaaPoista
  2. Aah,kallot ja luut! <3 Itse omistan toistaiseksi vain yhden aidon variksenkallon, joka on Studio Naturalian kojulta peräisin. Sieltä saa myös mukavan valkoisia kallosia ja luita. Kokoelma toki karttuu rahatilanteen myötä :)

    Täyttä asiaa tuo eettisyyshommeli - itse en ikimaailmassa myöskään tilaisi eBaylta tai Wishiltä eläimen osia, koska kuka tietää mistä rahan kiilto silmissä toimivilta eläinrääkkääjiltä ne ovat peräisin.

    VastaaPoista